Sekä ortodoksisessa että katolisessa kirkossa vietetään Neitsyt Marian syntymän juhlaa sunnuntaina 8.9. Tänä vuonna juhla sai erityisen merkityksen, kun molemmat kirkot järjestivät yhteisen kulkueen, joka lähti Uspenskin katedraalilta ja päätyi Pyhän Henrikin katedraalille.
Kulkueen aloitteen takana olivat Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Raimo Goyarrola ja ortodoksinen arkkipiispa Leo.
Kulkueessa oli mukana yli 300 osallistujaa. Matkan varrella kannettiin Uspenskin katedraalin Kozelštšanin Jumalansynnyttäjän ikonin kopioita ja Pyhän Henrikin katedraalin Fatiman Neitsyt Marian patsas.
Pyhän Henrikin katedraalissa pidettiin rukoushetki kello 15.30, jonka jälkeen piispojen yhteinen ekumeeninen siunaus kruunasi tapahtuman.
Järjestäjät toivovat, että tästä ortodoksis-katolisesta Neitsyt Marian juhlakulkueesta tulee vuotuinen perinne. Suunnitelmien mukaan ensi syksynä kulkue lähtee Pyhän Henrikin katedraalilta ja päätyy Uspenskin katedraalille. Vuonna 2025 Neitsyt Marian syntymäjuhla osuu maanantaille, mutta kulkue järjestetään alustavasti sunnuntaina 7.9.2025.
Sano: "Äitini, yhdistäköön rakkautesi minut Poikasi ristiin. Älköön minulta puuttuko uskoa, rohkeutta tai uskallusta toteuttaa Jeesuksemme tahtoa." Neitsyt Maria on äitisi ja sinä kuulut hänelle monestakin syystä. (TIE 497)
Pyhä Josemarían sanoin, juhlapäivinä ja monina arkisina hetkinä kristityt ajattelemme usein Neitsyt Mariaa. Jos pysähdymme noina hetkinä miettimään, miten äitimme toimisi niissä tilanteissa, joita meillä on edessämme, alamme vähitellen samastumaan hänen esimerkkiinsa. Lopulta alamme muistuttaa häntä, aivan kuten lapset muistuttavat omaa äitiään.
Kristus kulkee lähelläsi - Marian jäljittely
173. Äitimme on malliesimerkki Jumalan armoon vastaamisesta. Hänen elämäänsä mietiskellessämme Herra antaa meille valoa, jotta osaisimme jumalallistaa tavallisen olemassaolomme. Me kristityt pohdimme usein Neitsyt Marian elämää, kun pitkin vuotta vietämme juhlia hänen kunniakseen. Samoin teemme myös monina arjen hetkinä. Jos käytämme hyvin nämä hetket ja kuvittelemme, kuinka äitimme toimisi meidän sijassamme, pikku hiljaa opimme ja edistymme; päädymme muistuttamaan häntä niin kuin lapset muistuttavat äitiään.
Jäljitelkäämme ensi sijassa hänen rakkauttaan. Lähimmäisenrakkaus ei voi rajoittua tunteisiin; sen täytyy näkyä sanoina ja ennen kaikkea tekoina. Pyhä Neitsyt ei vain sanonutfiat – tapahtukoon – vaan hän täytti joka hetki tuon lujan ja peruuttamattoman päätöksen. Meidän tulee tehdä samoin: kun Jumalan rakkaus pääsee sisimpäämme ja tiedämme, mitä hän haluaa, meidän tulee sitoutua olemaan uskollisia, lojaaleja, ja olla sitä todella. Sillä ei jokainen, joka sanoo minulle: ”Herra, Herra”, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.[1]
Meidän täytyy jäljitellä hänen luonnollista ja yliluonnollista hienotunteisuuttaan. Hänellä on etuoikeutettu tehtävä pelastushistoriassa: Mariassa Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.[2] Mutta hän oli hienotunteinen ja sivuun jäävä todistaja; hän ei halunnut olla ylistyksen kohde, koska hän ei etsinyt omaa kunniaansa. Maria oli läsnä Poikansa lapsuuden mysteereissä, noissa ikään kuin tavallisissa mysteereissä. Sen sijaan häntä ei näkynyt suurten ihmeiden aikana ja kansanjoukkojen suosionosoitusten keskellä. Emme havaitse Mariaa myöskään silloin, kun Kristus ratsastaa Jerusalemiin aasilla ja hänet julistetaan kuninkaaksi. Mutta Maria ilmestyy jälleen ristin juurelle, silloin kun kaikki pakenevat. Tällainen tapa käyttäytyä osoittaa hänen sielunsa suuruuden, syvyyden ja pyhyyden.
Seuraten hänen kuuliaisuuttaan Jumalalle yrittäkäämme ymmärtää tuota hienovaraista orjuuden ja herruuden yhdistelmää. Mariassa ei ole lainkaan sitä tyhmien neitsyiden asennetta, jotka tottelevat, mutta ajattelemattomasti. Meidän äitimme kuuntelee tarkasti, mitä Jumala haluaa; hän pohtii sitä, mitä ei ymmärrä; hän kysyy, kun ei tiedä. Sitten hän antaa kaikkensa Jumalan tahdon toteuttamiseen: Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sanasi mukaan.[3] Eikö se olekin ihmeellistä? Pyhä Maria, joka on kaiken käyttäytymisemme opettaja, osoittaa meille, ettei kuuliaisuus Jumalalle ole orjamaista, ettei se sivuuta omaatuntoa: se koskettaa meitä sisäisesti, jotta löytäisimme Jumalan lasten vapauden.[4]
[1] Matt. 7:21.
[2] Joh. 1:14.
[3] Luuk. 1:38.
[4] Vrt. Room. 8:21.