Olin heinäkuun lopussa viikon Maailman Nuortenpäivillä Krakovassa.
Lähdimme kolmen hengen suomalais-puolalais-espanjalaisryhmällä ottamaan selvää mitä on kun kaksi ja puoli miljoonaa katolilaista nuorta ja nuorta aikuista kokoontuu paavin kanssa samaan pisteeseen maailmankartalla. Minulle evankelisluterilaisuuteen kasvaneena matka oli myös tuhannen taalan paikka tutustua katolisen kirkon meininkiin muualla maailmassa.
Millaista oli Krakovan kaduilla, turuilla ja toreilla Nuortenpäivien aikaan?
No, en ehkä missään ole nähnyt niin paljon iloisia kasvoja.
Tunnelma oli hyvin kansainvälinen, mutta koin, että kaikki olivat kuitenkin kovin yhtä.
Se teki vaikutuksen. Ihmisiä oli kaduilla hurja määrä. Mitähän mahtoivat krakovalaiset tuumata kaupungin väliaikaisesta massakansoituksesta? Vilinää, vilskettä ja väriä riitti. Mutta kaikki tämä hyvässä. Häiriökäytöstä en ehtinyt todistaa missään.
Viikon ohjelmaan sisältyi paljon kävelemistä ja epäsäännöllisiä aikatauluja.
Kahtena päivänä väsymys pääsikin painamaan niin paljon, että se jo haittasi mukana elämistä ja keskittymistä ohjelmaan. Se tietysti on luonnollinen ilmiö matkustaessa ja seuraavina öinä nukuttiin sitten paremmin. Torstaiaamuna esimerkiksi heräsimme kello 2:40 ja ajoimme isäntäperheemme kanssa 140 km Czestochowaan paavin pitämään messuun, jonne tunkua oli niin paljon, että myöhemmin tulleet jäivät kilometrin päähän katsomaan. Paavi Franciscuksen näimme kauempaa tai hieman lähemää useampaan kertaan. Franciscus puhui paljon laupeudesta käytännössä, mikä onkin näin kuluvana laupeuden riemuvuonna kirkossa suuri teema. Paavin sävy puheessa oli lämmin, rohkaiseva ja kannustava sekä helposti lähestyttävä.
Oli myös iloinen asia tavata puolalaiset Taizé-yhteisöstä saamani kaverit, tekisi mieli sanoa vähäisestä yhteisestä ajasta huolimatta ystävät, ja huomata, että liki kaksi vuotta tapaamisen ja aktiivisemman yhteydenpidon välissä ei välttämättä merkitse unohtamista ja menneisyyteen jäämistä.
Viimeisen yön nukuimme kaikki taivasalla pellolla, missä paavi Franciscus vietti viimeisenä aamuna messun! Vieressämme yöpyi ryhmä sveitsiläisiä, lähimpinä mm. fransiskaanimunkki ja dominikaaninunna. Suomalaisryhmistä yhteen törmäsimme myös tuolla pellolla. Muita suomalaisia ei ollut helppo löytää – eihän heitä kahden ja puolen miljoonan joukossa ollut kuin joitakin ryhmiä.
Seuraavana aamuna vieressämme majoittunut sveitsiläisryhmä osoitti meille laupeutta jakamalla osan ruuastaan kanssamme aamupalalla, sillä olimme valtavassa ruuanjakokaaoksessa jääneet ilman ateriapakkausta (ihan ymmärrettävää). Messu oli viimeinen nuortenpäivien tapahtuma ja siitä alkoikin suuren ihmispaljouden vaellus takaisin Krakovasta kotiin.
Minulle päällimmäisenä nuortenpäivistä mieleen jäi universaalisuus, kirjavuus ja monimuotoisuus, ilo ja asenne olla jotakin aidosti. Seuraavan kerran nuortenpäivät järjestetään Panamalla 2019. Aion harkita mukaanlähtöä sinnekin.