Prelaatin paimenkirje (kesäkuu 2009)

Kesäkuun liturgiset juhlapäivät ovat keskeinen aihe Prelaatin kuukausikirjeessä, jossa hän kehottaa meitä lähestymään Jumalaa tavallisessa arkielämässämme.

26.6.2009

Rakkaat lapseni: varjelkoon Jeesus tyttäriäni ja poikiani!

Eilen vietimme Helluntain juhlapyhää, joka tänä vuonna sattui toukokuun loppuun. Kuten ensimmäisenä Helluntainakin, Jumalanäiti on auttanut meitä valmistautumaan Pyhän Hengen vuodattamiseen. Nyt kun arjen aika on taas alkanut, voimme tässä tilanteessa nähdä uuden kutsun pyhittää jokapäiväinen elämämme, johon kuuluvat työhön käytetyt tunnit ja perhe- ja sosiaalisen elämän sisältämät monenlaiset ihmissuhteet. Mitä Isämme opetti meille on jälleen kerran tullut todeksi: työmme ulkoiset olosuhteet eivät muutu, mutta samaan aikaan työmme sisältö kuitenkin muuttuu sen uuden rakkauden voimasta, jonka siihen kohdistamme!

Jokapäiväinen elämämme todellakin määrää meille taistelukenttää, jolla voimme armon kannustamina ja ylläpitäminä samaistua yhä täydellisemmin Kristukseen, ja olla siten parempia Jumalan poikia ja tyttäriä. Kuten pyhä Josemaria niin selvästi painotti eräässä saarnassaan: ”kun kristitty suorittaa rakkaudella kaikkein vähäpätöisimmän päivittäisistä toimistaan, tämä toimi tulvii Jumalan läsnäoloa. Tämän vuoksi olen toistuvasti sanonut teille ja takonut päähänne yhä uudelleen ajatusta, että kristillinen kutsumus on muuttaa arkipäiväinen proosa sankarirunoudeksi. Taivas ja maa tuntuvat – poikani ja tyttäreni -sulautuvan yhteen horisontissa. Mutta näin pikemminkin tapahtuu meidän sydämissämme, kun pyhitämme jokapäiväisen elämämme.”(1) Voin yhä kuulla kaiun siitä voimasta, jolla hän lausui sanat ”takoneet päähänne”, koska Isämme oli suuri opettaja sanoissa ja teoissa, jotta hänen sielussaan asuva Jumalan henki iskostuisi syvälle mieliimme.

Päivittäisten toimiemme tekeminen Jumalaa ja lähimmäistämme rakastaen on se pyhyyden salaisuus, johon Jumala kutsuu kristittyjä, jotka elävät ja työskentelevät keskellä ajallista todellisuutta. Tämä polku on mahdollinen, koska kuten Pyhät Kirjoitukset opettavat, Jumala on tehnyt aloitteen: me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.(2) Olen onnellinen saadessani muistuttaa tätä aloittaessamme kesäkuun, jonka aikana – niin monin eri tavoin – liturgia painottaa Jumalan rakkautta luotujaan kohtaan. Olemme pohtineet tätä tarkoin viettäessämme pelastuksen historian mysteereitä: Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi tulemista, hänen kärsimystään ja kuolemaansa, ylösnousemustaan ja kunniakasta taivaaseen astumistaan. Tulevina viikkoina ”liturgia saa meidät viettämään kolmea luonteeltaan ’synteettistä’ juhlaa: Pyhän Kolminaisuuden juhlaa, Pyhän Ruumiin juhlaa ja lopuksi Jeesuksen Pyhän Sydämen juhlaa.” (3) Nämä päivät, jotka ovat niin merkityksellisiä niille, jotka tuntevat olevansa Jumalan poikia ja tyttäriä, esitetään meille Jumalan ihmisiä kohtaan tunteman rakkauden ilmentyminä, ja siten ne ovat synteesi pelastuksen mysteereistä.

Sunnuntaina seitsemäntenä kesäkuuta, vietämme Pyhän Kolminaisuuden juhlapyhää. Tämän juhlan kautta Kirkko kutsuu meitä pohtimaan ainoan Jumalan sisäistä elämää, Jumala, joka halusi ilmaista itsensä asteittain profeettojen välityksellä ja ilmaisi itsensä täydellisesti Kristuksessa. Jo Vanhassa Testamentissa, ennen Moosesta Siinain vuorella, Hän osoitti olevansa laupias Jumala,hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri.(4) Tämä julistus oli ensimmäinen selkeä ilmentymä Jahve-nimeen sisältyvistä rikkaista merkityksistä, jotka aikaisemmin oli ilmoitettu Moosekselle.(5) Samalla tämä sanoin kuvaamaton Nimi pysyi salaisuuden verhoamana. Vasta Uudessa Testamentissa tuli Jumalan kätketty elämä meille selvemmin ilmeiseksi. Pyhä Johannes, Herramme rakastama opetuslapsi, jonka pää lepäsi Mestarin sydäntä vasten viimeisellä ehtoollisella, kirjoitti – Pyhän Hengen innoittamana – että Jumalan syvin olemus voidaan kiteyttää yhteen ainoaan sanaan: Rakkaus. Deus caritas est, Jumala on Rakkaus.(6) Ja Hän lähetti selkeän merkin meille pojassaan:Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa.(7)

Benediktus XVI sanoi, että tämä nimi Rakkaus ”selvästi osoittaa, että Raamatun Jumala ei ole mikään itseensä sulkeutunut ja itseriittoinen ”monadi”. Pikemminkin Hän on elämä, joka haluaa ilmaista itsensä, olla avoin, vuorovaikutuksessa. Sanat ’armollinen’, ’myötätuntoinen’, ’armorikas’ puhuvat kaikki meille vuorovaikutuksesta, erityisestä elämää täynnä olevasta Olennosta, joka antaa itsensä alttiiksi, haluaa täyttää jokaisen puutteen, jokaisen vajavuuden, joka haluaa lahjoittaa ja antaa anteeksi, joka haluaa perustaa lujan ja kestävän siteen.”(8) Koska Hän on Rakkaus, Jumalamme ei ole yksinäinen Olento, sulkeutunut näkymättömään etäisyyteen, vieras ihmiskunnan murheille. Jumala on kolme Persoonaa, niin syvästi yhteenliittynyttä ja läpitunkevaa, että niitä voi kutsua yhdeksi ja ainoaksi Jumalaksi. ”Tämän Jumalan ilmestys on täysin kuvattu Uudessa Testamentissa Kristuksen sanojen kautta. Jeesus osoitti meille Jumalan kasvot, olemukseltaan yhdet ja persooniltaan kolminaiset: Jumala on Rakkaus, Rakkaus Isä, Rakkaus Poika, Rakkaus Pyhä Henki.”(9)

Paljastaessaan meille sisäisen elämänsä mysteerin, Jumala – kuvataksemme asiaa jollain tavalla – on paljastanut meille kasvonsa. Hän on kertonut meille haluavansa ottaa meidät ystävyytensä piiriin, enemmänkin, Hän haluaa tehdä meistä poikiaan ja tyttäriään, Hänen elämänsä jakajia. Näistä syistä, Pyhän Kolminaisuuden liturginen juhlapyhä juhlistaa jumalallisen Rakkauden korkeinta ilmentymistä. Tästä syystä pyhä Josemaria kehotti kaikkia kristittyjä pyrkimään kaikkien kolmen jumalallisen Persoonan tuntemiseen ja vuoropuheluun heidän kanssaan. ”Opetelkaa ylistämään Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Opetelkaa erityisesti palvomaan Kaikkein Pyhintä Kolminaisuutta: Minä uskon Jumalaan Isään, minä uskon Jumalaan Poikaan, minä uskon Jumalaan Pyhään Henkeen: minä uskon Kaikkein Pyhimpään Kolminaisuuteen. Minä toivon Jumalaa Isää, minä toivon Jumalaa Poikaa, minä toivon Jumalaa Pyhää Henkeä. Minä rakastan Jumalaa Isää, minä rakastan Jumalaa Poikaa, minä rakastan Jumalaa Pyhää Henkeä: minä rakastan Kaikkein Pyhintä Kolminaisuutta. Palvontaa tarvitaan ylimaalliseen harjoitukseen, joka ilmaistaan sydämen liikahduksina, vaikkei aina sanoilla.”(10)

Yrittäkäämme todella olla yhteydessä Jumalaan tällä tavoin. Miten sitten etsimme Hänen läsnäoloansa päivän aikana? Ajattelemmeko usein pitävämme itseämme Hänen lapsinaan? Pyrimmekö seuraamaan Jeesusta, vanhempaa veljeämme ja esikuvaamme? Kutsummeko Puolustajaamme äänettömin huudoin, pyytäen että Hän pyhittäisi meidät ja täyttäisi meidät apostolisella innoituksella? Kasvaako ystävyytemme Pyhän Hengen kanssa?

Kristuksen Ruumiin juhlapyhä, jota vietetään 11. päivänä (mikä joissain kohdin siirtyy seuraavaan sunnuntaihin 14. päivään), auttaa vahvistamaan näitä kristityn sielun syviä pyrkimyksiä. Viitaten liturgian vieton eri vaiheisiin, Pyhä Isä kiteyttää sen perustavimman merkityksen seuraavasti: ”Ensiksi kokoonnumme Herran alttarin ympärille ollaksemme yhdessä Herran läsnäolossaan; toiseksi seuraa kulkue, jossa kuljemme Herran kanssa; ja lopuksi polvistumme Herran eteen palvontaan, joka alkaa jo messusta ja jatkuu koko kulkueen ajan, mutta huipentuu eukaristisen siunauksen lopulliseen hetkeen, kun polvistumme Hänen edessään, Joka kallistui meidän luoksemme ja antoi elämänsä meidän puolestamme.”(11)

Benediktus XVI viitoittaa sisäistä polkua, joka ei koske ainoastaan Kristuksen ruumiin juhlaa, vaan koko elämäämme. Älkäämme horjuko päätöksessämme seurata sitä yhä päättävämmin tulevina viikkoina, tietoisena tarkoituksenamme hyötyä niistä armon osoituksista, joita tämä juhlapyhä tuo sieluumme, ja siten olevamme olennaisesti eukaristiankaltaisia. Päivittäisen osallistumisen pyhään uhriin tulee merkitä meille hengellisen energiamme uudistumista, mikä kannustaa meitä pitämään yllä toistuvampaa ja luottavampaa läheisyyttä Kaikkein Pyhimmän Kolminaisuuden kanssa koko päivän ajan. Käynnit Pyhän Sakramentin luona Tabernaakkelissa auttavat pitämään elossa ja voimakkaina rakautemme Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan, tekemään käsin kosketeltaviksi veljellisen huolenpitomme teot - ehkä pienet mutta aina hyvin erityiset - perheemme, työtovereidemme, ystäviemme ja mistä tahansa syystä kohtaamiemme ihmisten keskuudessa. Tiedämme, että Isämme sai voimansa Pyhästä Messusta. Siksi, kun hänen oli pysyttävä vuoteessa sairauden vuoksi, hänen päivänsä ensimmäinen huoli oli päästä nousemaan ylös: ”Minun on messun nälkä!” – mielentila, jota hän vaali joka päivä.

Viittauksen Tabernaakkeliin täytyy merkitä meille ennen kaikkea virikettä saada ravintoa Jumalan rakkaudesta, vain Jumalan rakkauden välittymisestä meille. Voimme saada paljon valaistusta miettimällä pyhän Josemarian henkilökohtaista kokemusta, miten hän kaikkein keskittyneimmän työnkin lomassa oli aina yhteydessa Jeesukseen pyhässä sakramentissa. ”Astuessani kappeliin pysähdyn kertomaan Herralle: Jeesus, rakastan sinua. Ja ylistän Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä, jotka ovat läsnä Pyhässä Sakramentissa Kristuksen Pyhän Ihmisyyden muodossa. Sillä aina kun jossain on yksi Jumalan Persoona, koko Pyhä Kolminaisuus on myös läsnä. Ja minä ’heitän’ myös joitakin hellittelysanoja (kuin heittäisin kukan) äidilleni pyhälle Marialle. Sitten muistan tervehtiä enkeleitä, jotka vartioivat tabernaakkelia rakkauden, palvonnan, ja parannuksen vartiossa tehden kunniaa Herrallemme pyhässä sakramentissa. Ajattelen heidän olevan siellä kaikki päivät ja yöt, kun minä taas voin olla siellä vain sydämessäni: kiitos siunatut enkelit siitä, että aina kunnioitatte ja olette läsnä Jeesuksen luona pyhässä sakramentissa!”(12)

Ei ole tarpeen sanoa enempää. Olen varma, että nähdessämme Isämme avaavan sydämensä tällä tavoin saamme jokainen kannustusta vaalia nälkää, alttiutta, halua parantaa tapaamme kohdella Jeesusta pyhässä sakramentissa.

Siten voimme hyvin valmistautua Kristuksen Pyhän Sydämen liturgiseen juhlapyhään, jossa Jumalan Rakkauden valtavuus niin kaunopuheisesti aukeaa meille. ”Niinpä käsitellessämme nyt Jeesuksen Sydäntä, julistamme varmuutta Jumalan rakkaudesta ja totuutta hänen antautumisestaan meille”.(13) Mitä vahvempaa todistetta voimme saada kuin sen, että näemme Hänen Sydämensä keihään lävistämä, avoimena kutsumaan lepoon Hänen luokseen, löytämään Hänessä turvapaikan kärsimyksissä ja koettelemuksissa? Me haluamme, kaiken lisäksi, tehdä parannuksen synneistämme, joilla olemme Häntä loukanneet: omistamme ja niin monien toisten ihmisten tekemistä, jotka eivät kykene näkemään joka ainoan miehen ja naisen puolesta annetun uhrin suuruutta.

Tuona päivänä me myös aloitamme pappien vuoden, jonka Benediktus XVI on julistanut maailmanlaajuiselle kirkolle pyhän Arsin kirkkoherran kuoleman 150-vuotisjuhlan kunniaksi. Yrittäkäämme rohkaista jokaista mahdollista, alkaen Prelatuurin uskovien ja kaikkien niiden keskuudesta, jotka hyötyvät apostolaateistaan, pysymään ”etulinjassa” yhdessä Paavin ja piispojen kanssa ja rukoilemaan, ettei Kirkolta koskaan puuttuisi runsasta määrää pyhiä pappeja.

Kesäkuun 29. päivänä, apostoleiden Pietari ja Paavali juhlapyhänä, päättyy Paavalin vuosi. Näiden kuukausien aikana, mietiskellessämme kansojen apostolin elämää ja opetuksia, olemme oppineet rakastamaan Herraamme enemmän, rakkaudella joka opettaa meille vapauden perustan. Saul oppi tämän Damaskuksen tiellä, kun hän näki Jeesuksen kunniassaan. Siitä hetkestä alkaen ”hän puhuu ja toimii rakkauden vastuun ajamana.”(14) Hän tuntee olevansa täysin vapaa, rakkauden suomalla vapaudella. ”Samassa hengessä,” selittää Paavi, ”Augustus muotoili sittemmin kuuluisaksi tulleen sanontansa: Dilige et quod vis fac (Tract. in Jn 7:7-8), ’rakasta ja tee, mitä tahdot’. Hän, joka rakastaa Kristusta kuten Paavali, voi todella tehdä mitä haluaa, koska hänen rakkautensa on yhdistynyt Kristuksen tahtoon ja siten myös Jumalan tahtoon.”(15)

En ryhdy kommentoimaan muita juhlia ja muistopäiviä, jotka osuvat tähän kuukauteen: Marian Puhdas Sydän, ensimmäisten Opus Dein pappien vihkimisen muistopäivää, Pyhän Josemarian liturgista juhlaa ... Jokainen näistä päivistä voi ja sen pitää antaa uutta innoitusta ja vahvistaa antautumistamme Jumalalle ja toisille ihmisille Jumalan kunniaksi, ja apostoliselle päämäärällemme erityisten tekojen muodossa.

Rukoilkaa jatkuvasti kaikkien tarkoitusteni puolesta, erityisesti Prelatuurin pysyvän apostolisen työn alun puolesta Indonesiassa, Romaniassa ja Koreassa.

Siunaan teidät koko rakkaudellani!

Teidän Isänne

+Javier

Rooma, kesäkuun 1. päivänä 2009

_____________

(1) Josemaría Escrivá, saarna ’Maailmaa intohimoisesti rakastaen’, Keskusteluja, nro. 116

(2) 1. Joh. 4:19

(3) Benediktus XVI, saarna Kristuksen pyhimmän ruumin ja veren juhlapyhänä, 22.5.2008

(4) 2. Moos. 34:6

(5) vrt. 2. Moos. 3:14

(6) 1. Joh. 4:8.16

(7) Joh. 3:16