Prelaatin kirje (heinäkuu 2009)

Piispa Javier Echevarría pyytää meitä kiittämään Jumalaa pappeuden lahjasta, koska ”pappeus on Jeesuksen Sydämen rakkautta”.

1.8.2009

Rakkaat lapseni: varjelkoonJeesus tyttäriäni ja poikiani!

Koska pyhän Josemarían juhlapäivä on vielä niin lähellä, sydämeni ja mieleni kääntyvät Isämme puoleen ja haluan turvautua hänen esirukoukseensa yhä useammin ja voimallisemmin. Pohtiessamme hänen papillista esimerkkiään, hänen täysisydämistä vastaustaan Herramme hänelle antamaan näkyyn lokakuun 2. päivänä 1928, havaitsemme jälleen kerran pyhän papin suunnattoman tehokkuden. Miten usein hän sanoikaan meille, etteivät papit koskaan pelastu yksin: heitä seuraa aina suuri sielujen joukko! Siksi meidän tulee rukoilla väsymättä Kristuksen palvelijoiden pyhyyden puolesta niin, että antautuessaan täysin papintehtäväänsä ja pysyen uskollisina kutsumukselleen he avaavat taivaaseen johtavan tien monen monille sieluille.

Nämä pohdiskelut pyrkivät palaamaan mieleen näinä ensimmäisinä viikkoina Pappien vuonna, jonka Paavi julisti kesäkuun 19. päivänä Kristuksen Pyhän Sydämen Juhlapyhän yhteydessä. Pyhä isä sanoi saarnassaan, että ”vaikkakin on totta että Jeesuksen kutsu pysyä minun rakkaudessani (vrt. Joh 15:9) on osoitettu jokaiselle kastetulle henkilölle ..., tämä kutsu kuuluu voimakkaammin meille, jotka olemme pappeja, erityisesti tässä juhlallisessa Pappien vuoden julistuksessa, jota halusin vietettävän Arsin pyhän kirkkoherran, 150-vuotismuistojuhlan kunniaksi” (1)

Pyhä Jean Marie Vianney on suojeluspyhimys ja esikuva papeille mittaamattoman Jumalan rakkautensa ja palavan sielujen pelastamisen halunsa vuoksi. Olen saanut todistaa Isämme kiintymyksen häntä kohtaan, kun tämä kerran meni Arsiin osoittamaan hänelle kunnioitustaan ja uskomaan hänen huostaansa pappien pyhyyden ja Opus Dein ja hiippakuntien piispojen välisten suhteiden hoitamisen. Pyytäkäämme kaikki häneltä samaa asiaa näiden tulevien kuukausien aikana.

Katolisen kirkon Katekismuksessa on Arsin pyhän kirkkoherran ilmaisu, jota Benedictus XVI äskettäin lainasi: Pappeus on Jeesuksen sydämen rakkaus (2). Mikä suuri totuus sisältyykään näihin sanoihin! Paavi korosti:”Miten on mahdollista liikuttumatta muistaa, että pappina palvelemisen lahja on virrannut suoraan Hänen Sydämestään? Miten voisimme unohtaa, että papit on vihitty palvelemaan nöyrästi ja samalla valtuutetusti uskovien yleistä pappeutta? Meidän tehtävämme on korvaamatonta Kirkolle ja maailmalle omistettua palvelusta, joka vaatii täyttä kuuliaisuutta Kristukselle ja lakkaamatonta yhteyttä Hänen kanssaan.” (3)

Pappiskutsumus on Jumalan erityinen lahja ihmiskunnalle, jotta Lunastuksen hedelmät voisivat tavoittaa sielut kaikkina aikakausina ja kaikkialla. Isämme aina korosti sen suunnatonta arvoa. Ilmaisu, Josemaría, pappi, sai aivan erityisen soinnin hänen sanoissaan ja kirjoituksissaan. ”Pappeus on maailman suurin todellisuus”, hän sanoi. ”Tarvitsee vain ajatella, mikä ihme on Jeesuksen tuominen maan päälle joka päivä. Taivaallinen Äitimme – miten paljon meidän tuleekaan rakastaa häntä: häntä suurempi on vain Jumala! – toi Herramme maan päälle vain kerran: tapahtukoon minulle niin kuin sanoit! (Lk 1:38).” (4)

Yhtä lailla on selvää, että Perustajamme – myös Opus Dein erityisen tehtävän vuoksi – piti suuressa arvossa maallikoiden kristillistä kutsumusta. Herramme ei turhaan valinnut häntä avaamaan maailmalle Opus Dein polkua, pyhittymiseen ammatillisessa työssä ja kristityn jokapäiväisten velvollisuuksien täyttämisessä. (5) Jo niin varhain kuin 1930-luvulla, kun yleistä kutsua pyhyyteen ja apostolaattiin oli tuskin edes mainittu (se oli aika tuntematon).

Olennainen osa pyhän Josemarían papillista työtä oli osoittaa ihmisille kristityn kutsumuksen arvokkuuden. Hän auttoi heitä löytämään kasteeseen sisältyvät kaikille yhteiset hengelliset rikkaudet - muun muassa, että kaikki kristityt, sekä miehet että naiset, ovat osallisia Kristuksen pappeudesta, että siis kaikilla on papillinen sielu, ja että siksi kaikkien tulee – samaan mittaan kuin papit - pyrkiä kaikin voimin kohti pyhyyttä ja vaalia sydämessään sielujen pelastamisen intoa.

Tätä hän toistamistaan toisti, yhä uusin rakastavan sielun löytämin sävyin, aina elämänsä loppuun saakka. Vieläpä taivaaseen siirtymisensä päivänä, tavatessaan tyttäriään, hän sanoi heille vielä kerran:”teillä on papillinen sielu kuten aina tänne tullessani olen sanonut. Veljillänne, jotka ovat maallikoita, on myös papillinen sielu. Tämän papillisen sielunne avulla, te voitte ja teidän tulee auttaa meitä. Näin Jumalan armosta ja palveluviran pappeuden voimalla teemme Opus Deissä yhdessä tehokkaasti työtä.” (6)

Kirjoituksissaan ja tavatessaan uskovia kaikkialla maailmassa, pyhä Josemaría selitti tätä opetusta tietyin esimerkein, jotka kannustivat ihmisiä panemaan yleisen pappeutensa käytännön työhön. Esimerkiksi vastatessaan tätä aihetta koskevaan kysymykseen vuonna 1970, hän sanoi: ”Me kaikki olemme osallisia Kristuksen pappeudesta. Enkä minä tässä sano mitään uutta, koska pyhä Pietari kirjoitti samaa (vrt. 1 Pt 2:9). Teillä kaikilla on kuninkaallinen pappeus. Minulla pappina on sen lisäksi vielä palveluviran pappeus. Juuri tämä kuninkaallinen pappeus tekee meistä pyhiä ihmisiä, valittua kansaa, Jumalan kansaa. Ymmärrättehän tämän?

”Jos sinä olet osa Jumalan kansaa ja hänen valittuja pyhiään, sinun tulee olla Jumalan ja hänen luomiensa ihmisten oikeuksien puolustaja. Sinun tulee olla hyvä kaikille: kun teet jotain työtä, josta et erityisesti pidä, tee sen rakkaudesta Jeesukseen Kristukseen, koska se on hänen tahtonsa mukaista. Lisäksi tee sen koko ihmiskuntaa ajatellen. Tästä sinulle on esimerkkejä siitä kununkaallisesta pappeudesta, josta pyhä Pietari puhuu.” (7)

Vatikaanin toinen konsiili, selventäessään palveluviran pappeuden ja yleisen pappeuden välistä suhdetta lausui, että ne ”eroavat tosin toisistaan olemukseltaan eivätkä ainoastaan asteeltaan. Kuitenkin ne ovat läheisessä suhteessa toisiinsa, sillä kumpikin on omalla erityisellä tavallaan osallinen Kristuksen ainoasta pappeudesta. Palveluvirassa oleva pappi näet kasvattaa ja johtaa papillista kansaa sen pyhän vallan nojalla, joka hänellä on. Hän toimittaa Kristuksen edustajana eukaristisen uhrin ja kantaa sen Jumalalle koko kansan nimissä. Uskovat taas kuninkaallisen pappeutensa nojalla myötävaikuttavat eukaristisessa uhrissa. He harjoittavat pappeuttaan myös ottamalla vastaan sakramentteja, rukoilemalla ja kiittämällä, antamalla todistuksen pyhästä elämästä sekä osoittamalla itsekieltäytymystä ja toimeliasta rakkautta.” (8)

Papit suorittavat toimessaan palveluvirkaa uskoville mahdollistamalla ja auttamalla heitä toteuttamaan kasteessa saatua yleistä pappeutta. Tämän vuoksi niiden meistä, jotka olemme Kristuksen pappispalveluviran haltijoita tulee vastata kaikella voimallamme sen suunnattoman suuren lahjan velvoitteita, jonka olemme saaneet. Tässä kontekstissa sijaitsee vasta alkanut Pappien vuosi.

Papin työ on korvaamatonta siinä, että kutsu pyhyyteen ja apostolaattiin painuisi syvälle maallikkouskovien elämään, eikä jäisi pelkiksi sanoiksi. Hän yksin on se opettaja, joka julistaa Jumalan sanaa pyhällä arvovallalla. Ainoastaan pappi voi välittää Jumalan anteeksiannon parannuksen sakramentissa ja ohjata sieluja hyvän paimenen tavoin poluille, jotka johtavat ikuiseen elämään. Vain pappi on saanut voiman muuttaa Kristuksen sijaisena leipää ja viiniä Kristuksen ruumiiksi ja vereksi pyhässä messussa, jotta kaikki uskovat voisivat saada henkilökohtaisen ja suoran yhteyden pääsiäisen mysteeriin ja vastaanottaa pyhän ehtoollisen, joka on elintärkeä sielujen ravinto heidän yliluonnollisella tiellään.

Nämä ovat uskoville hyviä syitä rukoilla pappien tehtävän puolesta. Sanotaan, että pappien työ kohdistuu sellaiseen kansaan kuin he ansaitsevat ja samoin uskovat saavat sellaisia pappeja kuin ansaitsevat. Niinpä meidän tulee kohottaa rukouksemme pappien ja kansan puolesta joka päivä todellisessa pyhäin yhteydessä. Meidän tulee anoa Herraltamme paivittäisellä ponnistelullamme pyhyyttä kohti samaa kuin latinalaisen Amerikan uskovat pyytävät Jumalalta: Herra, anna meille pyhiä pappeja. Tämä rukous on aina ajankohtainen, koska on selvää, että me kaikki hyödymme siitä, että anomme taivaalta papistolle pyhyyttä. Tämä päivittäinen velvollisuus vaikuttaa meihin jokaiseen. Rukoilemmeko tätä jokaisena päivänä? Pyydämmekö muita yhtymään näihin rukouksiimme?

Miten paljon rakkautta pyhä Josemaría sisällyttikään tähän tehtävään! Kannustaakseen kuulijoitaan hän käytti vahvoja sanoja painottamaan asioiden tärkeyttä, ja ne kumpusivat hänen uskostaan pyhien yhteyteen. ”En tunne ketään huonoja pappeja,” hän tapasi sanoa. ”Tiedän joitakin, jotka ovat heikkoja, laiskoja ja ehkä pelkureita. Mutta huonoja, ei! (9) Ja toisessa yhteydessä: ”Voisiko se johtua siitä, ettette auta heitä tarpeeksi? Rukoiletteko pappien puolesta? Teettekö samoin kuin Noan hyvät pojat? ... Antakaa heille vähän myötätuntoa, rakkautta. Älkää panetelko. Antakaa anteeksi, armahtakaa, rukoilkaa.” (10)

Tyttäreni ja poikani, kohottakaamme rukouksemme taivaaseen – täynnä luottamusta ja optimismia – Kirkon puolesta, pappien ja Jumalan kansan pyhyyden puolesta.

Rukoilkaamme, että kaikkien kansojen keskuudessa niiden ihmisten määrä, jotka etsivät Kristusta, lähestyvät Kristusta ja rakastuvat Kristukseen tulisi lisääntymään. Herramme kehotus on aina ajankohtainen: Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen. (11) Isämme painotti tätä toistuvasti. Tietyssä mietiskelyssä, jonka hän piti vuonna 1964, hän sanoi:”lapseni, kun ajattelemme niiden määrää tässä maailmassa, jotka janoavat totuutta; niiden sydänten jaloutta, joilta puuttuu valo; minun heikkouttani, omaa heikkouttanne ja meistä niin monien muiden heikkoutta, joilla olisi syytä olla Kristuksen valon häikäisemiä; kun tunnemme tarvetta kylvää Hyvää Sanomaa Kristuksesta, että sellainen sato on olemassa, runsas sato, (tätähän olemme usein mietiskelleet) muistakaamme Kristusta kulkemassa nälkäisenä Palestiinan teillä...

”Niihin aikoihin Jeesus kerran kulki sapattina viljapellon laitaa. Hänen opetuslapsensa tuli nälkä ja he alkoivat katkoa tähkäpäitä ja syödä (Mt 12:1). Hekin, kuten me nyt, ajattelivat tarvetta levittää Hyvää Sanomaa kulkiessaan vehnäpellon halki hieroen runsaita tähkäpäitä käsissään ja syödessään jyvät nälkäänsä.

”Messis quidem multa. Sato, niiden miesten ja naisten määrä, jotka elivät silloin ja myöhempinä aikoina, oli runsas. Messis quidem multa, operarii autem pauci (Mt 9:37). Sato on runsas, mutta elonkorjaajia vähän. Enkö minä ole sanonut teille juuri tätä samaa useasti tuhansin eri tavoin?... Meidän on käännyttävä Herramme puoleen: rogate ergo Dominum messis ut mittat operarios in messem suam (Mt9:38), rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työntekijöitä sadonkorjuuseen.” (12)

Tyttäreni ja poikani, caritas Christi urget nos,(13) Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Kuten pyhän Josemarían kohdalla, tämän pyhän Paavalin sanan on herätettävä sydämemme. Kaikkivaltias Jumala, kaikkien armolahjojen antaja, rakastaa meitä kaikkia syvästi. Vastatkaamme niin suureen armoon päivä päivältä kasvavalla rakkaudella, vakuuttuneina siitä, että Jumalan kutsu on aina uusi – paras, minkä voimme saada! Meidän on vastattava siihen vilpittömästi ja vakaasti, haluten tehdä todeksi elämässämme Raamatun sanat: ecce ego, quia vocasti me,(14). Kutsuit minua. Tässä olen. Tosiasia että olemme kristittyjä, Jumalan lapsia, ja tunnemme nämä armolahjat ja totuudet, vaatii meiltä rajatonta anteliaisuutta. Meidän on rohkaistava jokaista kokemaan se, mistä Isämme kirjoittaa kirjassaan Tie: ”seuratkaa kansamme rakkautta.” (15)

Toisaalta Jumala tarvitsee pyhiä pappeja, jotta voisi olla monia perheiden isiä ja äitejä, nuoria ihmisiä ja vanhempia, ihmisiä kaikilta elämän aloilta, jotka ottavat vakavasti kutsun pyhyyteen ja apostolaattiin, jonka he saivat kasteessa. Kuten Paavi sanoi: ”’Rukoilkaa elon Herraa’ merkitsee myös sitä, ettemme kykene ’tuottamaan’ kutsumuksia; vaan niiden on tultava Jumalalta. Emme voi rekrytoida ihmisiä hyvin suunnitellun mainosstrategian avulla, kuten ehkä tapahtuu muiden ammattien puitteissa. Kutsumus lähtee Jumalan sydämestä ja sen on aina löydettävä tiensä ihmisen sydämeen.

”Ja kuitenkin juuri siksi, että kutsumus ehtisi ihmisten sydämeen, tarvitaan meidän yhteistyötämme. Rukoilla elon Herraa tarkoittaa ennen kaikkea, että vetoamme Hänen sydämeen sanoen: Ole hyvä, tee tämä! Herätä ihmiset! Synnytä heissä Evankeliumin into ja ilo! Saata heidät ymmärtämään, että tämä on kaikkein suurin aarre, jota sen löytäjän on vietävä eteenpäin!” (16)

Näin hyvin usein Isämme täynnä intoa sielujen puolesta. Kaikki, mitä hän teki näytti hänestä vähäiseltä, ja hän pyrki tekemään enemmän, jottei mitään pidätettäisi Jumalan kunniasta eikä sielujen palveluksesta. Toimimmeko me näin? Rakastammeko Jumalaa uudella rakkaudella joka päivä? Opetammeko muita omalla käytöksellämme rakastamaan Jumalaa?

Tämän kuukauden aikana matkustan Saksaan, Puerto Ricoon ja Meksikoon. Saatelkaa minua rukouksillanne Guadalupen Neitsyen edessä, ollen kiinteästi mukana rukoustarkoituksissani, kuten me kaikki olimme pyhän Perustajamme tukena, kun hän matkusti Meksikoon vuonna 1970.

Tulevan 7. kuukauden päivänä me muistamme Don Alvaron ”tässä olen” sanat, jotka hän uudisti joka päivä. Turvautukaamme hänen esirukoukseensa, jotta hän hankkisi meille horjumattoman uskollisuuden voiman.

Siunaan teidät koko rakkaudellani!,

Teidän Isänne

+Javier

Pamplona, heinakuun 1. päivänä 2009

Viitteet:

1.Benedictus XVI, Saarna Pappien vuoden avauksessa, 19. 6. 2009.

2.Katolisen kirkon Katekismus, nro 1589

3.Benedictus XVI, Saarna Pappien vuoden avauksessa, 19. 6. 2009

4.Pyhä Josemaría, Kirje, 8. 8. 1956, nro 17

5.Pyhän Josemarían rukouskortin rukous

6.Pyhä Josemaría, Muistiinpanot keskustelutilaisuudesta, 26. 6. 1975

7.Pyhä Josemaría, Muistiinpanot keskustelutilaisuudesta, 21. 5. 1970