Rakkaani, varjelkoon Jeesus tyttäriäni ja poikiani puolestani!

Vierailin hiljattain useissa Keski-Amerikan maissa, joissa saatoin jälleen kokea Opus Dein siunattua ykseyttä. Sen kautta Jumala osoittaa meille jatkuvasti laupeuttaan, jonka tulee yllättää meidät yhä uudelleen. Viitatessaan helmikuun 14. päivään vuosina 1930 ja 1943, Isämme kerran totesi: ”Se ei ollut sattumaa, vaan Jumalan erityinen tahto, että nämä kaksi osoitusta hänen hyvyydestään osuivat samalle päivälle. (…) Pyytäkää Herraa opettamaan meitä rakastamaan Opus Dein ykseyttä juuri sellaisena kuin Hän sen halusi ensi hetkestä lähtien” (14.2.1958).

Viimeisellä aterialla Jeesus rukoili tulevien opetuslastensa ykseyden puolesta, ”että he kaikki olisivat yhtä” (Joh. 17:21) – että me kaikki olisimme yhtä. Kyse ei ole vain hyvin järjestetyn inhimillisen organisaation ykseydestä, vaan Rakkauden tuottamasta ykseydestä: ”niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa” (Joh. 17:21). Ensimmäiset kristityt ovat meille esimerkkinä: ”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu” (Ap.t. 4:32).

Koska tämä ykseys on rakkauden seurausta, se ei tarkoita yhdenmukaisuutta vaan yhteyttä, kommuuniota. Se on ykseyttä erilaisuudessa, mikä näkyy iloisena haluna rikastua muiden erilaisuudesta ja vaalia ympärillämme muista huolehtimisen kulttuuria. Jeesus rukoili ykseyden puolesta, ”jotta maailma uskoisi” (Joh. 17:21); tämä ykseys on välttämätön ehto Evankeliumin välittämiselle eteenpäin. Ykseyden ei siis tule sulkea meitä muista erilliseksi ryhmäksi, vaan avata meidät osana Kristuksen kirkkoa tarjoamaan ystävyyttämme kaikille ihmisille. Tällä tavoin toteutamme evankeliumin mahtavaa lähetystyötä.

Ponnistelkaamme uudella innolla ykseyden hyväksi, alkaen niistä ihmisistä, jotka ovat meitä lähimpänä. Tämän ykseyden lähde on Jumalan armo, jonka avulla voimme voittaa kaikki kohtaamamme vaikeudet.

Teitä siunaa koko sydämestään

Isänne

Roomassa, 14. helmikuuta 2019