Prelaatin kirje (1. lokakuuta 2018)

Opus Dein perustamisen 90. vuosipäivänä prelaatti kutsuu meitä mietiskelemään Jumalan lahjoja sekä uusimaan kiitollisuutemme.

Paimenkirjeet

Rakkaat lapseni, varjelkoon Jeesus tyttäriäni ja poikiani puolestani!

Huomenna tulee täyteen 90 vuotta 2. päivästä lokakuuta 1928. Vähän sen jälkeen pyhä Josemaría kirjoitti: ”tuona päivänä Herra perusti Työnsä, herätti eloon Opus Dein” (Apuntes íntimos, n. 306). Vietämme tätä vuosipäivää ilolla, joka on samaan aikaan kiitosta Jumalalle, sillä hän rikastuttaa kirkkoaan jatkuvasti lahjoillaan ja karismoillaan: ”Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti” (Psalmi 118:1). Isämme eteen avautui suunnaton näköala: Jumala kutsui häntä työskentelemään kanssaan koko maailman lunastuksen hyväksi, ja Hän näytti, että se tapahtuisi ammatillisen työn ja arkielämän muiden olosuhteiden kautta.

Miettikäämme sitä tosiasiaa, että kyse on Jumalan aloitteesta: Hän itse perusti Työnsä – Opus Dein, Jumalan työn – ja Hän itse vie sitä eteenpäin. Niin kuin aina kirkon elämässä, tässä täyttyvät evankeliumin sanat: ”Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään” (Mark. 4:26-28). Pyhä Josemaría teki kaiken minkä voi: hän rukoili ahkerasti, ponnisteli määrätietoisesti ja toteutti väsymätöntä apostolaattia. Silti hän oli aina vakuuttunut siitä, että tuo hänessä vaikuttava, sielujen palvelemiseen kehottava voima oli peräisin Jumalasta: ”Kiitän sinua, Herra, koska olet saanut minut ymmärtämään, että kaikki on sinun: kukat ja hedelmät, puut ja lehdet, sekä se puhdas vesi joka virtaa ikuiseen elämään. Gratias tibi, Deus!” (En diálogo con el Señor, s. 308). Jumalan armon ensisijaisuus on yhtä lailla totta kaikkien kristittyjen – jokaisen meistä – elämässä.

Jumalan lahjan mietiskelemisen lisäksi voimme uusia kiitollisuutemme siitä, että Jumala on halunnut tehdä meistä työtovereitaan (vrt. 2. Kor. 6:1). Niin Hän on tehnyt meidän mitättömyydestämme huolimatta. Meistä voi joskus tuntua siltä, että tehtävämme osana Jumalan suunnitelmaa on epäolennainen; kuitenkin Hän ottaa tosissaan meidän vapautemme ja todellakin luottaa meihin. Ajatelkaamme sitä poikaa, joka osasi antaa vähän omaisuutensa – viisi leipää ja kaksi kalaa – Jeesuksen käsiin: tämän anteliaan eleen kautta Kristus ruokki suuren kansanjoukon (vrt. Joh. 6:1-13). Jumala luottaa samalla tavoin meidän päivittäiseen vastaukseemme; se koostuu monista pienistä teoista, joiden arvo kasvaa Jumalan armon voimasta. Ja niin omistamme suurimmat ponnistuksemme Hänen etsimiseensä työssämme sekä muiden ihmisten palvelemiseen, pyrkien katselemaan Häntä ja rakastamaan Häntä. Tällä tavoin teemme tuhansin erilaisin tavoin läsnäolevaksi sen valon ja lämmön, jonka Hän on asettanut sydämiimme. Kaikki tämä on lapsille ominaista yhteistyötä, jota taivaallinen Isämme käyttää tehdäkseen ihmeitä sieluissa.

Pian käynnistyy Roomassa piispainsynodi, joka käsittelee nuoria, uskoa ja kutsumuksen etsimistä. Jatkakaamme rukousta sen hyväksi, pyytäen Jumalalta valoa ja sysäystä, jotta Jeesuksen viesti yhä saavuttaisi monet nuoret miehet ja naiset, ja jotta he päättäisivät seurata häntä anteliaasti niillä monilla teillä, joita kirkosta löytyy. Tämän kirkollisen tapahtuman sijoittuminen lähelle Opus Dein vuosipäivää voi auttaa meitä näkemään oman kutsumuksemme uudella innolla – nuoren ja rakastuneen sydämen innolla. Perustajamme ei koskaan kadottanut sielunsa nuorekkuutta. Hän joutui kohtaamaan lukuisia kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä, mutta hänen rakkautensa Herraa kohtaa oli aina tuore. Hän ilmaisi elinvoimaisuutensa salaisuuden näin: ”rukoillessani alttarin juurella Jumalaa, joka ilahduttaa minun nuoruuteni (Psalmi 43:4), tunnen itseni sangen nuoreksi ja tiedän, etten koskaan tule pitämään itseäni vanhana. Sillä jos pysyn uskollisena Jumalalleni, Rakkaus tekee minut jatkuvasti eläväksi: nuoruuteni uudistuu niin kuin kotkan (vrt. Psalmi 103:5)” (Jumalan ystäviä, n. 31). Jos pysymme yhteydessä Herraan, tulemme aina olemaan nuoria, ja Hän jatkaa Työtään – joka on aina vanha ja aina uusi – eri paikoissa, eri kulttuureissa ja eri aikoina.

Yksittäisen ihmisen elämässä 90 vuotta on pitkä aika; sen sijaan Opus Deille se on lyhyt aika. Olemme vasta pääsemässä alkuun. Olkoon tämä meille muistutuksena saamastamme lahjasta sekä siitä kauniista tehtävästä, jonka Kristus on uskonut käsiimme.

Tukekaa minua vastedeskin rukouksellanne. Ennen kaikkea tukekaamme näinä päivinä Pyhää Isää, jotta voisimme kaikki yhdessä mennä Marian kautta Jeesuksen luo.

Teitä siunaa koko sydämestään

Isänne

Roomassa, 1. lokakuuta 2018