Rakkaani, varjelkoon Jeesus tyttäriäni ja poikiani!

Joulukuun 24. päivänä alkaa koko kirkon juhlavuosi. Juuri joulun pyhät päivät puhuvat meille siitä sanomasta, jonka paavi on antanut juhlavuodelle: toivosta.

Ihmissilmin tarkastellen tuo Betlehemin yö saattoi antaa aihetta epätoivoon. Jeesus syntyi yksinäisyyden, köyhyyden ja kylmyyden ympäröimänä, ilman kunniaa ja mukavuuksia; hänet toivottivat tervetulleeksi vain Marian ja Joosefin rakastava huolenpito ja paimenten tervehdys. Silti Jumala halusi astua ihmiskunnan historiaan tällä tavoin. Ja juuri tämän haurauden keskellä piilee lupaus toivoa antavasta tulevaisuudesta. Jeesuksen syntymä muuttaa pimeyden valoksi, tarjoaa meille seuraa ja lohtua, näyttää meille, missä todellinen rikkaus piilee.

Paavi muistuttaa meitä siitä, että kristillinen elämä on matka, joka ”tarvitsee vahvoja hetkiä ruokkiakseen ja vahvistaakseen toivoa, tuota korvaamatonta matkakumppania, joka antaa meille mahdollisuuden nähdä päämäärämme: Herran Jeesuksen kohtaamisen” (Spes non confundit, n. 5). Juhlavuosi voi olla yksi näistä vahvoista hetkistä, jolloin voimme kokea selvemmin Jumalan laupeuden varman toivon.

Joskus elämässä on vaikeita hetkiä. Voimme kuitenkin aina kääntää katseemme Jeesus-lapseen ja uskoa huolemme ja toiveemme hänen käsiinsä. Emme ole koskaan yksin, koska Kristus haluaa jakaa rauhansa kanssamme. Kristuksen rauha ei aina tarkoita ongelmien poissaoloa – näin oli myös Betlehemissä – vaan se on varmuutta uskosta Jumalan rakkauteen jokaista meistä kohtaan. Tämä on toivomme perusta.

Tieto siitä, että Jumala on ennen kaikkia muita kiinnostunut onnestamme – sekä maallisesta että iankaikkisesta – voi auttaa meitä ymmärtämään elämässä ilmeneviä vastoinkäymisiä. Omnia in bonum, ”kaikki on parhaaksi”, pyhä Josemaria tapasi sanoa. Salaperäisellä tavalla kaikki voi edistää meidän ja muiden hyvää, koska Jumalan rakkaus on pahaa vahvempi. Emme voi päästä kokonaan eroon vaikeuksista, mutta on mahdollista käydä ne läpi yhdessä Jeesuksen kanssa ja jakaa ne hänen kanssaan. ”Se, mikä parantaa ihmisen, ei ole kärsimyksen välttäminen ja pakeneminen, vaan kyky hyväksyä ahdinko, kypsyä siinä ja löytää siinä merkitys yhdistymällä Kristukseen, joka kärsi äärettömän rakkauden vallassa” (Benedictus XVI, Spe Salvi, n. 37). Yrittäkäämme auttaa niin paljon kuin mahdollista ja ennen kaikkea seurata rukouksin niitä monia ihmisiä, jotka tällä hetkellä kärsivät sotien ja luonnonkatastrofien seurauksista.

Voimme ajatella, että jouluyönä Neitsyt Marian ja Joosefin tunteisiin sekoittuivat toisaalta suru siitä, etteivät he voineet tarjota Jeesukselle arvokkaampaa paikkaa, ja toisaalta suunnaton ilo siitä, että he saivat pitää häntä sylissään. Voimme pyytää heiltä, että Herran syntymä ylläpitäisi meissä aina toivoa.

Toivottaen teille pyhää joulua ja rakastavasti teitä siunaten,

Isänne