Paavin kirje UNIV-forumin nuorille
Paavi Franciscus muistaa UNIV:in osallistuvia nuoria kirjeellä, jossa hän korostaa Kristuksen seuraamista ja lähimmäisenrakkauden tärkeyttä. UNIV:in osallistuu tänä vuonna myös noin 15 nuorta Suomesta.
Paavin kirje nuorille (13.01.2017)
Paavin kirje nuorille (13. tammikuuta 2017). Kirjeessä paavi Franciscus ilmoittaa, että piispainsynodi kokoontuu lokakuussa 2018 käsittelemään aihetta "Nuoret, usko ja kutsumuksen löytäminen".
Maailman Nuortenpäivillä Krakovassa
Olin Maailman Nuortenpäivillä Krakovassa. Lähdimme kolmen hengen ryhmällä ottamaan selvää mitä on kun 2,5 miljoonaa katolilaista nuorta kokoontuu paavin kanssa samaan pisteeseen maailmankartalla. Minulle evankelisluterilaisuuteen kasvaneena matka oli myös tuhannen taalan paikka tutustua katolisen kirkon meininkiin muualla maailmassa.
Paavi Franciscus nimeää Fernando Ocárizin Opus Dein prelaatiksi
Paavi Franciscus on nimennyt monsignore Fernando Ocárizin Opus Dein prelaatiksi maanantaina 23.1.2017.
Isidoro Zorzano julistetaan kunnioitettavaksi
Paavi Franciscus on julistanut Isidoro Zorzanon kunnioitettavaksi. Hän oli yksi Opus Dein ensimmäisistä jäsenistä.
Paavi Franciscuksen osanottoviesti prelaatin kuolemasta
Paavi Franciscus lähetti osanottoviestin piispa Javierin kuolemasta Opus Dein apulaisvikaarille
Opus Dein prelaatin tapaaminen paavi Franciscuksen kanssa
Paavi Franciscus tapasi 7. marraskuuta piispa Javier Echevarrían, Opus Dein prelaatin. Audienssin aikana piispa Javier kertoi matkastaan Suomeen ja Viroon ja vakuutti kaikkien rukoilevan päivittäin hänen puolestaan, niin kuin hän oli todistanut henkilökohtaisesti jälleen kerran Suomessa ja Virossa.
Mons. Fernando Ocáriz nimittiin Opus Dein apulaisvikaariksi
Opus Dein prelaatti, piispa Javier Echevarría on nimittänyt mons. Fernando Ocárizin (synt. Pariisissa 27.10.1944) apulaisvikaarikseen. Mons. Fernando Ocáriz täten lakkaa toimimasta yleisvikaarina, ja tehtävää hoitaa jatkossa mons. Mariano Fazio.