Rakkaat lapseni, varjelkoon Jeesus tyttäriäni ja poikiani!

Tässä viestissä haluaisin kutsua teitä syventymään joihinkin köyhyyden hyveen piirteisiin. Tässä hyveessä loistaa se bonus odor Christi, Kristuksen hyvä tuoksu, josta pyhä Paavali puhuu (vrt. 2. Kor. 2:15).

Pyhä Josemaría puhui usein tästä hyveestä. Hän ei ymmärtänyt sitä vain ulkoisena irrottautumisena, vaan Kristuksen meille opettamana rakkauden muotona ja ilmauksena sydämestä, joka haluaa kuulua Jumalalle. Kristus tahtoi syntyä köyhänä, elää köyhänä ja kuolla köyhänä. Samalla hän osasi esiintyä eri tilanteissa ja erilaisten ihmisten parissa aina asianmukaisella tavalla. Vaikka Jumalan Poika olisi voinut omistaa kaiken, hän valitsi nöyryyden ja itsensä tyhjentämisen tien (vrt. Fil. 2:6–8).

Tässä köyhyydessä tulee näkyväksi sellaisen sydämen kauneus, joka on vapaa ja täysin avoin Isän Jumalan tahdolle.

Pyhät ovat todistaneet tästä todellisuudesta hyvin monin eri tavoin. He eivät nähneet köyhyydessä menetystä vaan täyttymyksen. Kun sielu vapautuu epäjärjestyneistä kiintymyksistä, se alkaa kokea uudenlaista vapautta: rakkauden vapautta. ”Kun ihminen haluaa Jumalan matkakumppanikseen, rikkaudet asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa, sillä hän löytää todellisen aarteen, jota hän todella tarvitsee” (Leo XIV, viesti 16.11.2025).

Köyhyyden hyveen konkreettiset ilmenemismuodot voivat riippua hyvin erilaisista olosuhteista. Se, mikä yhdelle ihmiselle on välttämätöntä tai hyvin hyödyllistä, voi toiselle olla tarpeetonta. Myös se, mikä samalle ihmiselle on tietyssä tilanteessa välttämätöntä, voi myöhemmin lakata olemasta sitä.

Selviä tapauksia lukuun ottamatta sen erottaminen, mikä tässä ja nyt on välttämätöntä, hyödyllistä tai tarpeetonta, vaatii enemmän kuin ulkoisen arviointiperusteen. Siihen tarvitaan hyvin muodostunutta omaatuntoa, harkintakykyä ja vilpitöntä halua elää köyhyyttä. Tähän kuuluu myös se, että osaa pyytää neuvoa silloin, kun ei itse näe selvästi, onko jokin meno tai ratkaisu todella perusteltu.

Kun köyhyyden hyve ja henki juurtuvat aidosti elämäämme, sydän kevenee ja kohoaa Jumalan armon avulla helpommin kontemplaatioon. Sielu oppii tunnistamaan paremmin Pyhän Hengen hienovaraiset ja lempeät kosketukset. Näin ihminen alkaa tavallisten askareiden keskellä elää rauhassa ja ilossa, joita maailma ei voi antaa (vrt. Joh. 14:27).

Se on hiljaista iloa siitä, että tietää Jumalan rakkauden asuvan meissä. Tämä rakkaus ulottuu myös heikkouteemme, valaisee sitä ja muuttaa meitä vähitellen sisältäpäin yhä enemmän Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi.

Emme toisaalta voi jättää huomiotta sitä, että monissa ympäristöissä on laajalle levinnyt ajattelutapa, jossa onnellisuus samastetaan aineelliseen hyvinvointiin ja nautintoon. Me tiedämme kuitenkin hyvin, ettei kutsumuksemme merkitse pakenemista maailmasta, vaan sen rakastamista ja myötävaikuttamista sen muuttamiseen sisältäpäin.

Jotta tämä olisi mahdollista, meidän on oltava kontemplatiivisia sieluja, kuten pyhä Josemaría meille opetti: ”Jumalallisella kutsulla on hyvin konkreettinen päämäärä: se vie sinut kaikkiin maailman tienristeyksiin samalla, kun olet itse syvästi juurtunut Jumalaan” (Keskustelussa Herran kanssa, nro 11).

Näin voimme olla sitä hyvää maata, josta Jeesus puhuu kylväjävertauksessa ja jossa Jumalan sana voi kantaa hyvää hedelmää elämässämme: suurempaa sisäistä vapautta, hillitympää ja syvempää iloa, todellisempaa luottamusta Jumalaan ja tarkkaavaisempaa katsetta toisten tarpeisiin.

Jos siemen sen sijaan joutuu orjantappuroiden keskelle – siis liiallisten aineellisten huolien ja rikastumisen halun ympäröimäksi – se jää hedelmättömäksi. Ihminen menettää sisäistä vapauttaan, on vähemmän käytettävissä Jumalalle ja muille ja päätyy panemaan toivonsa sellaisiin turviin, jotka eivät voi tyydyttää sydäntä.

Pyrkikäämme päättäväisesti estämään niin suurissa kuin pienissäkin asioissa sitä, että materialistinen kulttuuri tukahduttaa sydämemme ja elinympäristömme hyvän maan (vrt. Matt. 13:22). Kun köyhyyttä laiminlyödään, samalla hiipuu väistämättä myös halu auttaa Jumalan rakkautta juurtumaan toisiin sieluihin. Tässä mielessä pyhä Josemaría yhdisti tämän hyveen hyvin suoraan apostoliseen intoon:

”Irrottaudu tämän maailman hyvyyksistä. Rakasta hengellistä köyhyyttä ja elä sitä: tyydy siihen, mikä riittää kohtuulliseen ja hillittyyn elämään. Muuten sinusta ei koskaan tule apostolia” (Tie, nro 631).

Apostolisen innon puutteen taustalla voi helposti olla hillitön elämä, jossa sielu turrutetaan erilaisilla korvikkeilla. Isämme kanssa – vietämme hänen juhlaansa tässä kuussa – rohkaisen jokaista ottamaan tarvittaessa askeleen eteenpäin tässä kääntymyksen kohdassa. Epäilemättä se johtaa hienotunteisempaan rakkauteen Herraamme kohtaan ja auttaa meitä viemään hänet maailmaan entistä hedelmällisemmin.

Uskokaamme tämä kaipaus Äitimme käsiin, jotta hän opettaisi meitä löytämään yhä uudelleen sellaisen elämän kauneuden, joka on köyhää ja kokonaan Jumalan rakkaudelle annettua.

Pysykäämme tiiviisti yhdessä rukouksessa Pyhän Isän ja hänen aikomustensa puolesta. Rukoilkaamme tällä hetkellä erityisesti hänen ensimmäisen kiertokirjeensä tehokkaan leviämisen ja hänen Espanjaan suuntautuvan apostolisen matkansa hedelmien puolesta.

Kaikella rakkaudella teitä siunaa

teidän Isänne

Rooma, 14. kesäkuuta 2026