Prelaatin paimenkirje (helmikuu 2009)

Vastoinkäymiset ja kärsimykset auttavat meitä kohtaamaan Kristuksen ristillä.

Rakkaat lapseni: Varjelkoon Jeesus tyttäriäni ja poikiani!

Rukous on ja tulee aina olemaan tärkein ase kristittyjen yhteyden lahjan saavuttamisessa. Olemme yrittäneet erityisesti viime viikkoina toteuttaa sitä kristittyjen yhteyden oktaavin aikana, joka tänä Paavalin vuonna on erityisen tärkeää. Opus Deissä, kuten Pyhä Josemaria suositteli, rukoilemme Jumalaa joka päivä pro unitate apostalatus, että kaikki ne, jotka kääntyvät Jeesuksen puoleen ja tunnistavat hänet Herrana, voisivat mahdollisimman pian muodostaa yhden lauman seuraten yhtä paimenta.[1]

Haluan muistuttaa, että rukouksen ohella myös apostolisen työmme (mukaan lukien siis myös pyrkimyksemme kristittyjen yhteyden edesauttamiseen) on mentävä käsi kädessä iloisen ja anteliaan uhrautumishengen kanssa, minkä kautta samaistumme tiiviisti Jeesukseen. Älkäämme unohtako, että Herramme lunasti meidät synneistämme ja avasi meille mahdollisuuden samaistua Häneen juuri ristin kautta.

Isämme muistutti meitä usein siitä että mortifikaatio on aistien rukousta.[2] Meidän on rakastettava Kristusta ristillä ja jaettava Hänen kanssaan niin pienet kuin suuretkin takaiskumme – oman vapaaehtoisen katumuksemme lisäksi - ollen onnellisia voidessamme auttaa, kuten Paavali opettaa, rakentamaan mystistä ruumista: Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on kirkko.[3]

Monin paikoin ihmiset eivät ymmärrä kärsimyksen puhdistavaa ja myötälunastavaa voimaa, jos sitä hyväksytään ja tarjotaan Jumala Isälle yhdessä Jeesuksen Kristuksen kanssa. Pyhän Josemarian ajatus eräässä Ristintien asemassa on hyvin ajankohtainen: “Ilmassa on olemassa eräänlainen pelko ristiä kohtaan, Herran ristiä kohtaan. Se johtuu siitä, että risteiksi on alettu kutsua kaikkia elämän epämielyttäviä asioita, eikä niitä osata kantaa Jumalan lasten tunteella, yliluonnollisella katseella. Poistetaan jopa ristit, joita isovanhempamme istuttivat poluille...! Jeesuksen kärisimyksen hetkellä risti lakkasi olemasta enää rangaistuksen symboli tullakseen voiton merkiksi. Risti on Lunastajan vertauskuva: in quo est salus, vita et resurrectio nostra: Siinä on meidän terveytemme, elämämme ja ylösnousemuksemme.”[4]

Kutsun teitä mietiskelemään syvemmin näitä sanoja, erityisesti tulevina viikkoina, kun valmistaudumme viettämään helmikuun 14. päivää - kiitoksen päivää Opus Deissa, koska se on kahden perustamistapahtuman vuosipäivä - ja myös tämän kuun viimeisellä viikolla kun Paastonaika alkaa. Viitatessaan näihin perustaviin hetkiin - Opus Dein apostolisen työn alkamiseen naisten osalta vuonna 1930, ja Pyhän Ristin pappisyhteisön osalta vuonna 1943 - Isämme tunsi suurta kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Pyhä Josemaria näki selvän merkin Jumalan huolenpidosta siinä, että nämä kaksi tapahtumaa Opus Dein historiassa tapahtuivat samana päivänä, vaikkakin eri vuosina.

Yhtäältä hän koki tätä yhteensattumaa merkiksi siitä, että Jumalan kansan eri osien välinen ykseys on olennainen ja toteutuu myös Opus Deissä. Toisaalta Pyhä Josemaria ymmärsi selvästi, että ristillä olevan Kristuksen on ohjattava jokaista työtä, jota Opus Dein jäsenet tekevät. Elokuussa 1931 Herramme oli antanut hänen ymmärtää, että hän halusi uskovien miesten ja naisten asettavan ristin kaiken inhimmillisen toiminnan huipulle pyhitetyn ja pyhittävän ammattityönsä kautta. Tämä jumalallinen toive sai jalansijaa 14.02.1943 kun - kuten perustajamme sanoi - Herramme halusi kruunata Opus Dein Pyhällä Ristillä.

Maallikkojen ja pappien syvä teologinen, hengellinen ja apostolinen yhteenkuuluvuus, joka oli tyypillinen Opus Deille alusta alkaen, sai sopivan juridisen muodon kun Paavi Johannes Paavali II asetti sen personaaliprelatuuriksi. Kiittäkäämme Pyhää Kolminaisuutta tästä elävästä ja tehokkaasta yhteistyöstä, jota maallikot ja papisto toteuttavat kirkon sisällä pro mundi vita,[5] että maailma saisi elää.

Näihin merkkipäiviin viitaten, Pyhä Josemaria totesi kerran: “Luulin että Opus Dei olisi vain miehille. Ei siksi, että olisi ollut naisia vastaan. Rakastan suuresti Jumalan äitiä; omaa äitiäni ja kaikkien teidän äitiänne; rakastan myös kaikkia tyttäriäni, jotka ovat Jumalan siunaus koko maailmassa. Mutta ennen 14.02.1930 en aavistanut, että Opus Deissä tulisi olemaan naisia, vaikka halusin täyttää Jumalan tahto kaikessa koko sydämestäni. Kun lopetin Pyhän Messun viettämisen sinä päivänä, tiesin että Herramme halusi naisien liittyvän Opus Dei:in. Myöhemmin 14.02.1943 hän halusi kruunata kaiken Ristillä, Pyhän Ristin pappisyhteisöllä.“[6]

Puhuen erityisesti Opus Dein naisille, hän lisäsi: “Tyttäreni, teillä on papillinen sielu. Kerron teille pyhän Pietarin sanoin: vos autem genus electum, regale sacerdotium, gens sancta, populus aquisitionis (1.Piet. 2:9). Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo... Teillä on myös se kunnia, että Jumala valitsi naisen olemaan Äitinsä: meidän Pyhän Äitimme Marian, joka pysyi Ristin juurella, voimakkaasti ja rakkaudella. Häneltä te opitte, kuinka voitte tulla myötälunastajiksi... Hänen puoleensa kääntyen, rukoillen, kiittäen, anoen te viette Kristuksen kärsimyksen loppuun, kuten pyhä Paavali sanoi: et adimpleo ea quae desunt passionum Christi in carne mea pro corpore eius, quod est Ecclesia (Kol.1:24) Ja meidän Herramme, joka on jumalallinen kylväjä, (...) ottaa teidät omiin verta vuotaviin käsiinsä, puristaa teitä ja heittää teidät ilmaan levittääkseen teidät kaikkialle maailmaan.. Te olette Jumalan antama siunaus ihmiskunnalle. Olette osallisia Jumalan hedelmällisyydestä ja Hänen avullaan saatte aikaan minkä tavoitteen tahansa.[7]

Kaikilla kristityillä on papillinen sielu, jonka he ovat saaneet kasteessa ja vahvistuksen sakramentissa. Jumala haluaa sen olevan meissä kaikissa aktiivinen, aivan kuten ihmisen sielu täyttää voimallaan jatkuvasti kaikkia ruumiinosia. Pitäkäämme aina elossa tämä papillinen henki, jonka on oltava kuten sydämenlyöntimme: henkinen sysäys, joka johtaa yhteyteen ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen kanssa tavoitteenamme tulla Hänen täydellisiksi välikappaleiksi sielujen pelastamiseksi. Mikä vaikutus alttarin Pyhällä Uhrilla on sinuun joka päivä, työhösi, veljeyteesi, apostolaattiisi? Kasvaako rakkautesi Herramme kärsimykseen joka päivä? Kaipaatko sielussasi katumusta?

Tyttäreni ja poikani, juuri tässä kuussa Isämme rakastavalla mielenliikutuksella kertoi Herrallemme jakaessaan Ehtoollista Pyhän Elisabetin kirkon nunnille: Rakastan sinua enemmän kuin nämä. Ja hän kuuli voimakkaan jumalallisen vastauksen: “Eivät hartaat vakuuttelut ole rakkautta vaan teot.”[8] Se oli kehotus olemaan antamatta periksi rukouksissa ja teoissa, mikä oli jo valloittanut sielunsa.

Paavalin kokemus, miehen, joka rakasti ristiä ja täyttyi halusta pelastaa koko maailma, on synnyttävä uudelleen kaikissa uskovissa. Benedictus XVI on painottanut tätä usein tämän vuoden aikana viitaten apostoliin. “Pyhälle Paavalille,” Paavi totesi audienssilla, “Risti on ensisijalla ihmiskunnan historiassa; se on teologiansa keskipiste, koska sanoa ’Risti’ on sama kuin todeta, että pelastus on annettu armona kaikille luoduille. Kristuksen Rististä tulee olennainen ja ensisijainen elementti apostolin opetuksessa.”[9]

Paavali ei koskaan luopunut puhumasta Ristin tärkeydestä, menipä hän mihin tahansa, mukaan lukien Korintin kaupunki, joissa voimakas hedonismi kukoisti. Älkäämme unohtako tätä mallia, jota meidän tulisi seurata erityisesti nykyaikoina. Kokematta pelkoa siitä mitä muut ajattelivat, pyhä Paavali kuulutti: “Puhe Rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille jotka pelastumme, se on Jumalan voima... Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta.”[10]

Tänään kuten ennenkin, on tärkeää kertoa näistä totuuksista ihmisille selvin ja samalla optimistisin, kannustavin ja täynnä toivoa olevin sanoin. “Apostoli ei halua muistuttaa vain korinttilaisia tai galatalaisia mutta myös meitä jokaista että Ylösnoussut on Hän, joka on ristiinnaulittu. Ristin “loukkaus” ja “hulluus“ perustuvat siihen, että siellä missä näyttää olevan epäonnistuminen, suru ja tappio, siellä on Jumalan rajattoman rakkauden voima. Sillä Risti on rakkauden ilmaus ja rakkaus todellinen voima, joka paljastuu juuri tässä näennäisessä heikkoudessa.”[11]

Rakkaus Kristukseen on lopullinen selitys siitä, kuinka innokkaasti Saul levittää kristillistä sanomaa läpi koko maailman. “Paavali on monesti esitetty taistelijana, joka käyttää taitavasti sanan säilää. Todellakaan taisteluista ei ollut puutetta hänen apostolisilla matkoillaan. Hän ei etsinyt pinnallista harmoniaa. Totuus oli hänelle liian suuri voidakseen uhrata sen ulkoiseen menestykseen. Hänelle totuus, jonka hän koki kohdatessaan Ylösnousseen, oli taistelun, vainon ja kärsimyksen hyvin arvoinen. Se joka häntä eniten motivoi oli kuitenkin tietoisuus Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta häneen, ja halu välittää tätä rakkautta muille. Paavalilla oli kyky rakastaa ja kaikki hänen tekonsa ja kärsimyksensä voidaan selittää ainoastaan tämän kautta. Paavalin julistuksen perusteet ovat ymmärrettävissä vain tällä pohjalla.“[12]

Näistä sanoista löydämme täydellisen papillisen ja apostolisen sielun voimasta, jota meidän kaikkien on vaalittava. Ne kuuluttavat apostolin toisia sanoja: “Caritas Christi urget nos,”[13] Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Ja myös näissä: “Siinä että julistan evankeliumi ei ole mitään ylpeilemistä, sillä minun on pakko tehdä siten. Voi minua, ellen evankeliumia julistaisi!”[14] Palava halu olla uskollinen Kristuksen käskylle –samalla jonka jokainen meistä kristityistä on saanut- pakottaa Paavalin väsymättä matkustamaan kaikissa maissa, tehden Jeesusta tunnetuksi, laskematta kuluja tai uhrauksia, jotka hänelle annetun tehtävän täyttäminen tuo mukanaan.

Sama halu pakotti myös ensimmäisiä kristittyjä. “He kaikki,” muistutti pyhä Josemaria, uskonnollisen vainon aikana, “puhtaudellaan halusivat puhdistaa pakanallisen maailman sameat ja epäpuhtaat vedet... Roomalainen yhteiskunta on hämmästynyt nähdessään nuorten miesten, vahvojen niin ruumiiltaan kuin sielultaan ryhtyvän uuden uskon apostoleiksi. He eivät eristäneet itseään maailmasta eivätkä erottautuneet muista millään tavalla, ainostaan elävällä valolla, joka paloi heidän sydämmissään. Roomalaiset alkavat myös huomaamaan että korkea-arvoisiin perheisiin kuuluvat nuoret naiset valitsevat neitsyyden ja kruunaavat sen katumuksella. He alkavat huomata tehokkuuden joka kestävällä apostolaatilla, uhrautuvalla ja anteliaalla on. Festivaalien, amfiteatterien ja suurten juhlien melun seassa, Kristuksen ääni kuuluu aina vain voimakkaammin.”[15]

Kyllä, tyttäreni ja poikani: vain Jeesuksesta Kristuksesta löytyy tarkoitus sielujen palvelemisesta, jonka haluamme kasvavan päivä päivältä intensiivisemmäksi ja innokkaammaksi. Jos olemme “sekaisin” rakkaudesta Häneen, kuten Paavali, ei yksikään este eikä vaikeus, sisäinen tai ulkoinen voi hidastaa apostolaattiamme. Mietiskelkäämme pyhän Josemarian sanoo:”Mistä pyhä Paavali ammentaa tällaisen voiman? “Omnia possum in eo qui me confortat” (Fil. 4:13), kaiken voin hänessä, joka minua vahvistaa.” Voin kaiken, sillä yksin Jumala antaa minulle tämän uskon, tämän toivon, tämän rakkauden. Minusta on hyvin vaikea uskoa sellaisen apostolaatin yliluonnolliseen vaikuttavuuteen, jolla ei ole tukenaan eikä lujana keskuksenaan jatkuvaa elämänyhteyttaä Herraan. Hänen kanssaan ollaan yhteydessä työssä, kotona, kadulla ja kaikissa niissä suurissa ja pienissä pulmissa, joita syntyy joka päivä juuri niissä eikä niiden ulkopuolella, mutta sydän Jumalassa.  Silloin sanamme ja tekomme – ja jopa viheliäisyytemme! – levittävät sellaista Kristuksen hyvää tuoksura, bonus odor Christi, jonka muut ihmiset huomaavat. He sanovat: Tässä on kristitty.”[16]

Tässä kuussa, 19.02., on rakkaan Don Alvaromme nimipäivä. Seuratkaamme tämän Jumalan palvelijan esimerkkiä, joka kantoi sydämmessään innokkuutta sielujen pelastuksesta. Rukoilkaamme että tutkimus hänen pyhäksijulistamista varten liikkuisi eteenpäin sujuvasti. Ottamatta ennakkolta kirkon päätöstä, olemme varmoja että hänen sankarillisuutensa ja hyveidensä huomioiminen antaa monelle ihmiselle uutta intoa muuttamalla kaikki elämän hetket ja tilanteet tilaisuuksiksi, joissa voi rakastaa ja palvella Jeesuksen valtakuntaa.”[17]

21.02. minulla on onni vihkiä diakoneiksi kaksi Opus Dein assosiaattia. Muistan elävästi pyhän Josemarian innokuudeen, että jotkut assosiaatit tulisivat palvelemaan Opus Deissä pappeudellaan. Hän ei nähnyt sen toteutuvan elinaikanaan, mutta hänen rukouksensa ja hyvitystekonsa ylsivät taivaaseen, ja voitte olla varmoja, että te olette ja me kaikki olemme päässeet osallisiksi hänen rukouksistaan, jotka jatkuvat taivaassa ja anteliaisuudesta  ja iloisista hyvitysteoista, joita hän harjoitti eläessään meidän keskuudessamme.

Eilen Pyhä Isä Benedictus XIV otti minut vastaan yksityisellä audienssilla. En voi vastustaa näiden rivien lisäämistä tähän kirjeeseen kannustaakseni teitä jälleen kerran olemaan kiitollisia suuresta kiinnostuksesta ja lämmöstä sekä isällisestä siunauksesta kaikille prelatuurin jäsenille ja apostolisille töille. Rukoilkaamme paljon hänen puolestaan, hänen työnsä ja aikomustensa puolesta.

Siunaan teidät koko rakkaudellani!

Teidän Isänne

+ Javier

------------------------------------

[1] Joh. 10:16

[2] Pyhä Josemaria, Christ is Passing by, nro. 9

[3] Kol. 1:24

[4] Pyhä Josemaria, Ristintie, Toinen asema, kappale 5

[5] Joh. 6:15

[6] Pyhä Josemaria, muistiinpanot saarnasta, 11.07.1974

[7] Pyhä Josemaria, muistiinpanot saarnasta, 11.07.1974

[8] Pyhä Josemaria, Tie, nro. 933

[9] Benedictus XVI, puhe yleisaudienssilla, 29.10.2008

[10] 1. Kor.1:18-23

[11] Benedictus XVI, Puhe yleisaudienssilla, 29.10.2008

[12] Benedictus XIV, Saarna Paavalin vuoden avauksessa, 28.06.2008

[13] 2. Kor.5:14

[14] 1. Kor. 9:16

[15] Pyhä Josemaria, muistiinpanot saarnasta 26.07.1937

[16] Pyhä Josemaria, Jumalan ystäviä, nro. 271

[17] Rukous Jumalan palvelijan Alvaro del Portillon yksityiseen kunnioittamiseen