Rakkaani, varjelkoon Jeesus tyttäriäni ja poikiani!
Lokakuun 2. päivänä vietimme Opus Dein perustamisen vuosipäivää ja 6. päivänä pyhän Josemarian pyhäksijulistamisen vuosipäivää. Nämä kaksi päivämäärää auttavat meitä pohtimaan – Jumalalle kiitollisina – kutsumustamme Opus Deihin ja siitä seuraavaa iloista henkilökohtaista vastuutamme pyrkiä olemaan Opus Dei ja toteuttamaan Opus Deitä kirkon palveluksessa.
Monet teistä muistavat varmasti isämme sanat: ”Aivan kuten ihmisen identiteetti säilyy muuttumattomana kasvun eri vaiheissa – lapsuudessa, murrosiässä, kypsyydessä – niin myös kasvussamme on kehitystä, sillä muutoin olisimme kuolleita. Ydin, olemus, henki pysyy muuttumattomana, mutta ilmaisut ja toimintatavat kehittyvät, aina vanhoina ja uusina, aina pyhinä” (Kirje 27, n. 56).
Erityisesti henkilökohtaisessa apostolaatissa, mutta myös pyrkimyksissämme antaa kristillinen suunta ammatilliselle työlle ja inhimillisille rakenteille meidän on käytettävä luovuutta ja aloitteellisuutta sanoissamme ja teoissamme. Samalla pyrimme olemaan uskollisia niille hengellisen ja apostolisen elämän normeille ja tavoille, jotka pyhä Josemaria on meille välittänyt.
Toisaalta se, mitä isämme ilmaisee kirjoittaessaan, että ”ilmaisut ja toimintatavat kehittyvät”, on ollut ja on edelleen tosiasia koko tämän vuosisadan ajan, jonka Opus Dei on ollut olemassa. Esimerkkejä on lukuisia. Samaan aikaan mikään ei muutu hengessä, hartaustavoissa tai perhekäytäntöjen sisällössä. Luonnollisesti kaikki asiat eivät ole yhtä tärkeitä, sillä henkeemme sisältyy yhtäältä kristillisen elämän ydinasioita – etenkin pyhä eukaristia – ja toisaalta yksityiskohtia, joista voisimme ajatella, että isämme Opus Dein perustajana olisi voinut luopua niistä tai korvata ne muilla henkeen vaikuttamatta. On kuitenkin syytä muistaa, että nämäkin asiat voidaan elää suurella rakkaudella ja siten ne voivat saada saada suuren arvon. Lisäksi erilaiset pienet tavat auttavat luomaan ja ylläpitämään perhetraditiota, joka kokonaisuudessaan on tärkeä yhtenäisyyden tekijä: ne vahvistavat sekä nykyhetken yhtenäisyyttä että elintärkeää yhteyttä Opus Dein alkuhetkiin. Tässä yhteydessä muistan (ilmeiset erot tiedostaen) Benedictus XVI:n sanoja, jotka hän lausui puhuessaan universaalikirkosta: ”Perinne on elävä joki, joka juontaa juurensa alkuperään, elävä joki, jossa alkuperä on aina läsnä” (Audienssi, 26.4.2006).
Voimme joimme kokea kiusausta langeta kuivaan rutiiniin eläessämme hartaustapojamme tai osallistuessamme koulutustilaisuuksiin. Mutta jos yritämme tehdä kaiken sen rakkaudella, niin tällaista kaavoihin kangistumista ei tapahdu: rakkaus uudistaa kaiken (vrt. Ilm 21:5). Kuten paavi Leo XIV juuri muistutti, ”rakkaus on ennen kaikkea tapa hahmottaa elämä, tapa elää sitä” (Dilexi te, n. 120). Jokainen päivä saa uuden loiston, ja voimme uudelleen löytää henkemme kauneuden. Siksi on tärkeää pitää mielessä, että haluamme olla uskollisia paitsi jollekin – elämänsuunnitelmalle – myös ennen kaikkea jollekulle: Jeesukselle Kristukselle ja hänen kanssaan ja hänessä veljillemme ja koko maailmalle. Tästä näkökulmasta voimme myös ymmärtää isämme kehotuksen: ”Olkaa uskollisia, lapseni, olkaa uskollisia! Te olette jatkuvuus” (En diálogo con el Señor, n. 79). Opus Dei on käsissämme niin kuin perintö, aarre, jota meidän on autettava kantamaan hedelmää ja joka meidän on välitettävä eteenpäin, Jumalan armosta ja ilolla, huolimatta henkilökohtaisista rajoituksistamme ja virheistämme. Emme myöskään lannistu ajasta ja paikasta riippuvien ulkoisten vaikeuksien edessä.
Älkäämme lakatko rukoilemasta paavin ja hänen rukoustarkoitustensa puolesta näinä maailmanrauhan kannalta ratkaisevina hetkinä.
Lähetän teille lämpimimmän siunaukseni
Isänne
Fernando
Roomassa 16. lokakuuta 2025