Rakkaani, varjelkoon Jeesus tyttäriäni ja poikiani!

Joka päivä saamme monin eri tavoin uutisia lukemattomien ihmisten kärsimyksistä, joita nykyiset sodat, epäoikeudenmukaisuus, köyhyys ja nälänhätä aiheuttavat niin monissa osissa maailmaa. Ehdotan, että pohdimme uudelleen ja toistamme pyhän Josemarían sanoja: ”Ihminen tai yhteiskunta, joka ei reagoi vaikeuksiin tai epäoikeudenmukaisuuksiin eikä yritä lievittää niitä, ei ole Kristuksen sydämen rakkauden mukainen ihminen tai yhteiskunta. Kristittyjen on pyrittävä yhdessä palvelemaan yhteiskuntaa, tietysti kunnioittaen kaikkien vapautta koskien konkreettisia ratkaisuja siitä seuraavaa moniarvoisuutta. Jos kristityt eivät pyri palvelemaan muita, heidän kristillisyytensä ei ole Jeesuksen sanaa ja elämää: se on naamio, petos Jumalaa ja ihmisiä kohtaan” (Kristus kulkee lähelläsi, n. 167).

Maailman suurten ongelmien edessä on luonnollista tuntea voimattomuutta niiden ratkaisemiseksi. Kuitenkin kaikki uutiset – jopa ne, jotka saattavat tuntua kaukaisilta tai vierailta – koskettavat meitä, koska Kristuksen kanssa ja Kristuksessa tunnemme koko maailman perintönä (vrt. Ps 2:8). Usko vakuuttaa meille, että voimme suuresti auttaa muita rukouksella, joka ei tunne rajoja. Emme voi henkilökohtaisesti tavoittaa valtavaa määrää ihmisiä, mutta jokainen meistä voi omalla paikallaan tehdä enemmän kuin luulemme.

Maailmassa on paljon aineellisten hyödykkeiden puutetta, ja puutetta – joskus jopa pahempaa – ovat myös yksinäisyys, ymmärtämättömyys ja todellisen rakkauden puute, josta niin monet ihmiset kärsivät. Kuten paavi Leo XIV selittää: ”Köyhyyttä on monenlaista. On köyhyyttä koskien aineellisia elinkeinoja. On köyhyyttä koskien sosiaalisesti syrjäytyneitä, joilla ei ole keinoja tuoda esiin arvokkuuttaan ja kykyjään. On moraalista ja hengellistä köyhyyttä, kulttuurista köyhyyttä, sitä, joka koskee henkilökohtaisesti tai sosiaalisesti heikkoja tai haavoittuvia, sekä niiden köyhyyttä, joilla ei ole oikeuksia, tilaa eikä vapautta” (Dilexi te, n. 9).

Muistakaamme, mitä isämme kirjoitti meille jo niin monta vuotta sitten: ”Tehtävämme on vähentää tietämättömyyttä ja köyhyyttä, ja pyrimme edistämään tätä tavoitetta kaikkialla” (Kirje 15, n. 193). Jumalan kiitos, lukemattomat ihmiset – myös monet Opus Dein jäsenet – tekevät avustustyötä ja koulutustyötä erityisen avun tarpeessa olevilla alueilla viidellä mantereella. Toisaalta me kaikki pyrimme henkilökohtaisesti osallistumaan tähän valtavaan työhön rukouksella, palveluhengessä tehdyllä työllä ja mahdollisella aineellisella avulla.

Tämä asenne muiden tarpeisiin on kristillisen elämän olennainen vaatimus: rakkauden, ihmisten rakastamisen, joka on erottamaton osa Jumalan rakkautta. ”Ajattele”, kirjoittaa pyhä Augustinus, ”että sinä, joka et vielä näe Jumalaa, ansaitset nähdä hänet, jos rakastat lähimmäistäsi, sillä rakastamalla lähimmäistäsi puhdistat katseesi, jotta silmäsi voivat nähdä Jumalan” (Johanneksen evankeliumin kommentaari, 17, 7–9). Ja me tiedämme hyvin, että lähimmäinen on jokainen ihminen.

Lähetän teille lämpimimmän siunaukseni, 

Isänne Fernando

Roomassa 13. marraskuuta 2025