Retriitti Surahammarin kurssikeskuksessa (Ruotsiksi)
8. - 11. maaliskuuta 2018 pidettiin retriitti Surahammarin kurssikeskuksessa, jossa Opus Dei järjestää mm. retriittejä syys- ja kevätkuukausina. Tässä haastattelussa retriitistä vastannut Maria Bäärnhielm vastaa tavallisiin kysymyksiin retriiteistä.
Paavin kirje UNIV-forumin nuorille
Paavi Franciscus muistaa UNIV:in osallistuvia nuoria kirjeellä, jossa hän korostaa Kristuksen seuraamista ja lähimmäisenrakkauden tärkeyttä. UNIV:in osallistuu tänä vuonna myös noin 15 nuorta Suomesta.
"Päivä, jona kuulin herätyskelloni"
"Kuulemme puhuttavan ihmeistä ja uskomme niitä tapahtuvan... mutta on eri kokea sellainen itse." Bruno kertoo, miten hän parantui perinnöllisestä kuulovammasta Isidoro Zorzanon esirukouksella.
Montse: esimerkki nuorille
Paavi ilmoitti, että piispainsynodi kokoontuu käsittelemään aihetta "Nuoret, usko ja kutsumuksen löytäminen". Synodin verkkosivustolla julkaistiin esimerkkejä uskollisista nuorista. Esimerkkinä tavallisessa elämässä tapahtuvasta pyhyydestä sivusto mainitsee Montse Grasesin (1941–1959)
Paavin rukous synodin valmistelemiseksi
Tulevan piispainsynodin aiheena on "Nuoret, usko ja kutsumus". Synodin valmistelemiseksi paavi kannustaa meitä kaikkia rukoilemaan piispainsynodi puolesta. Artikkelissa on Franciscuksen laatima rukous sitä varten.
"Jokainen teistä on yhtä paljon Opus Dei kuin prelaattikin"
"Kullakin teistä, missä olettekin, on koko Opus Dei käsissänne. Siksi teidän täytyy olla kekseliäitä löytämään uusia tapoja tuoda Jeesus kaikille ympärillänne."
Paavin kirje nuorille (13.01.2017)
Paavin kirje nuorille (13. tammikuuta 2017). Kirjeessä paavi Franciscus ilmoittaa, että piispainsynodi kokoontuu lokakuussa 2018 käsittelemään aihetta "Nuoret, usko ja kutsumuksen löytäminen".
Olen saanut lahjan
Joanna Engstedt on opiskellut taloustiedettä, latinaa, englantia, teologiaa ja filosofiaa. Nykyään hän toimii Opus Dein tiedottajana Skandinaviassa ja latinankielen opettajana.
Paavin viesti maailman köyhien päivänä
Viesti paavi Franciscukselta ensimmäisenä maailman köyhien päivänä 19.11.2017 (kirkkovuoden tavallisen ajan 33. sunnuntai)
Katolinen kirkko 100-vuotiaassa Suomessa
Suomen katolisen kirkon historia ulottuu satojen vuosien taakse. Tässä teologian ylioppilas Viljami Haavisto käy läpi katolisen kirkon vaiheita 100-vuotiaassa itsenäisessä Suomessa.