1. ENKELI TUO ILOSANOMAN NEITSYT MARIALLE
Ethän unohda, ystäväni, että me olemme lapsia. Maria on vaipunut syvään rukoukseen – kuinka rakastettava onkaan hänen nimensä!
Voit olla hänen kodissaan kuka tahansa: ystävä, palvelija, katselija, naapuri... Tällä hetkellä en uskalla olla kukaan heistä. Kätkeydyn taaksesi, täynnä kunnioitusta katsellen mitä tapahtuu:
Arkkienkeli ilmoittaa sanomansa... Quomodo fiet istud, quoniam virum non cognosco? Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon (Luuk. 1:34).
Meidän Äitimme ääni muistuttaa minua sitä vastoin kaikesta ihmisten epäpuhtaudesta... myös minun.
Kuinka silloin vihaankaan noita alhaisia, halpamaisia maallisia asioita ja kuinka helppo minun on tehdä hyviä päätöksiä!
Fiat mihi secundum verbum tuum: Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit (Luuk. 1:38). Tämän neitseellisen lauseen lumossa Sana tuli lihaksi.
Ensimmäinen jakso on loppumaisillaan... Silti minulla on aikaa kertoa
Jumalalleni, ennen kuin joku muu sen kertoo, ”Jeesus, rakastan sinua”.
2. MARIA KÄY ELISABETIN LUONA
Nyt, hyvä ystäväni, olet varmasti oppinut selviytymään omin avuin. Lähde iloiten Joosefin ja Marian mukaan, niin saat kuulla Daavidin huoneen tapahtumista.
Kuulet puhuttavan Elisabetista ja Sakariaasta. Liikutut kohdatessasi Joosefin puhtaan ja aidon rakkauden, ja sydämesi heltyy aina, kun mainitaan Lapsi, joka on syntyvä Betlehemissä...
Kävelemme kiiruhtaen vuoristoseudulle Juudean sukukunnan kaupunkiin (Luuk. 1:39).
Saavumme perille. Tulemme taloon, jossa Johannes Kastaja syntyy. Elisabet tervehtii kiitollisena Vapahtajansa äitiä: Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? (Luuk. 1:42-43).
Johannes Kastaja hypähti kohdussa (Luuk. 1:41)... Marian nöyryys puhkeaa ylistykseen Magnificatin sanoissa... Ja me, jotka olemme ylpeitä – jotka olimme ylpeitä – lupaamme olla nöyriä.
3. JEESUS SYNTYY
Keisari Augustus antaa käskyn, että koko valtakunnassa on toimitettava verollepano. Tästä syystä jokaisen täytyy mennä oman sukunsa kaupunkiin. Koska Joosef on Daavidin suvusta, hän lähtee Neitsyt Marian kanssa Nasaretin kaupungista Juudean Betlehemiin (Luuk. 2:1-15).
Ja Betlehemissä syntyy Jumalamme: Jeesus Kristus! Heille ei ole tilaa majapaikassa; hän syntyy tallissa. Ja hänen äitinsä kapaloi lapsen ja panee hänet seimeen (Luuk. 2:7).
Kylmyys. Köyhyys... Olen Joosefin pieni palvelija. Kuinka hyvä Joosef onkaan! Hän kohtelee minua kuin poikaansa. Hän jopa antaa anteeksi minulle, jos otan Lapsen käsivarsilleni ja vietän hetken toisensa jälkeen sanoen suloisia ja rakastettavia asioita hänelle.
Ja suutelen häntä – suutele sinäkin häntä! – ja keinutan häntä käsivarsillani ja laulan hänelle ja kutsun häntä nimillä Kuningas, Rakkaus, Jumalani, Ainoani, Kaikkeni!... Kuinka kaunis Lapsi onkaan... ja kuinka lyhyt onkaan tämä Ruusukon jakso!
4. JEESUS OMISTETAAN JUMALALLE TEMPPELISSÄ
Ja kun tulee päivä, jolloin Mooseksen lain mukaan äidin pitää puhdistautua, Joosef ja Maria menevät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen (Luuk. 2:22).
Tällä kertaa sinä, ystäväni, kannat kyyhkyshäkkiä. Ajattele asiaa: Hän – perisynnitön Maria – alistuu lain edessä ikään kuin hän olisi tahrattu.
Etkö oppisi, ajattelematon lapsi, tämän esimerkin avulla täyttämään Jumalan pyhää lakia henkilökohtaisista uhrauksistasi huolimatta?
Puhdistautuminen! Sinä ja minä tarvitsemme varmasti puhdistautumista. Ja katumus! Mutta vieläkin enemmän kuin katumusta tarvitsemme rakkautta, joka kuuman raudan tavoin polttaa epäpuhtaudet sieluistamme, ja aivan kuin tuli se sytyttää jumalallisilla liekeillään sydäntemme viheliäisyyden.
Hurskas ja jumalaapelkäävä mies on Pyhän Hengen johdattamana tullut temppeliin. Hänelle oli ilmoitettu, ettei hän kuolisi ennen kuin hänen silmänsä olisivat nähneet Kristuksen. Hän ottaa lapsen käsivarsilleen ja sanoo hänelle: Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi (Luuk. 2:25-30).
5. JEESUS LÖYDETÄÄN TEMPPELISTÄ
Missä Jeesus on? Äiti, missä lapsi on?
Maria itkee. Sinä ja minä olemme turhaan juosseet matkustajien ryhmästä toiseen, karavaanista karavaaniin, mutta kukaan ei ole nähnyt häntä. Joosef yrittää turhaan pidättää itkuaan, mutta puhkeaa lopulta itkuun... Ja sinäkin itket... Ja minä.
Koska olen pieni kömpelö palvelija, itken vuolaasti ja vaikeroin kääntyen taivaan ja maan puoleen... koska joskus omasta syystäni kadotin hänet, enkä itkenyt.
Pyydän sinulta Jeesus, etten koskaan enää kadottaisi sinua uudestaan... Nyt meitä yhdistää epäonni ja murhe, niin kuin synti yhdisti meidät. Ja olemuksemme syvyyksistä nousee aidon hurskaita huokauksia ja palavia sanoja, joita ei voi, eikä pitäisi, kirjoittaa muistiin.
Ja saatuamme lohdutuksen siitä ilosta, että löydämme Jeesuksen – kolme päivää hän oli poissa! – keskustelemassa Israelin opettajien kanssa (Luuk. 2:46), myös meistä – sinusta ja minusta – pitäisi tuntua oikealta ratkaisulta, että koemme velvollisuudeksemme jättää kotimme ja perheemme palvellaksemme taivaallista Isäämme.