Prelaatin kirje (maaliskuu 2010)

Näiden paaston viikkojen aikana piispa Echevarria kertoo meille, että “päivittäinen pyrkimys kääntyä Jumalan puoleen jossakin tietyssä kohdassa on hyvin tärkeää”.

7.6.2010

Rakkaat lapseni: varjelkoon Jeesus tyttäriäni ja poikiani!

Tämän vuoden paastonajan viestissään paavi pohtii oikeudenmukaisuuden laajaa aihepiiriä. Viitaten tämän hyveen klassiseen määritelmään – jokainen saakoon mitä hänelle kuuluu - Benedictus XVI sanoo, että "mitä ihminen eniten tarvitsee, sitä ei voi hänelle lain turvin taata. Elääkseen täyttä elämää ihminen tarvitsee jotain henkilökohtaisempaa, joka voidaan antaa vain lahjana: voisimme sanoa, että ihminen elää siitä rakkaudesta, jota vain Jumala voi antaa, hän joka loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen.”(1)

Mitä ihmissuhteisiin tulee, jokaiselle antaminen mitä hänelle kuuluu on välttämätön vaatimus oikeudenmukaisen, todella inhimillisen yhteiskunnan kehittämiseksi. Tässä mielessä jokaisen meistä tulee pyrkiä täyttämään velvollisuutensa toisia kohtaan niin hyvin kuin mahdollista sekä yksilöinä että sen yhteisön osana, johon kuuluu: perheen, yrityksen, yhteiskunnan. Emme kuitenkaan voi tyytyä tähän. Pyhä Josemaria neuvoi ”harjoittamaan oikeudenmukaisuutta ja ylittämään sen rakkauden hengessä.”(2)

Rehellisyys ja oikeamielisyys toisia kohtaan tehtäviemme suorittaessamme muodostaa pohjan oikein järjestäytyneelle yhteiskunnalle, vaikka tarvitaankin vielä enemmän. Herramme tunsi huolta sairaiden parantamisesta ja nälkäisten ruokkimisesta, mutta hän kantoi huolta ennen kaikkea myös hengellisten tarpeiden tyydyttämisestä: jumalallisten totuuksien ymmärtämisesta, synnin sairaudesta parantamisesta... Pyhä Augustinus kirjoitti, jos ”oikeudenmukaisuus on hyve, joka antaa kullekin mitä hänelle kuuluu ... ei ole lainkaan oikeudenmukaista, jos joku erottaa ihmistä tosi Jumalasta”.(3) Siksi Isämme korosti: ”olkaa vakuuttuneita siitä, ettei yksin oikeudenmukaisuus milloinkaan riitä ratkaisemaan ihmiskunnan suuria ongelmia. Älkää ihmetelkö, että pelkkää oikeudenmukaisuutta harjoitettaessa ihmiset tuntevat haavoittuvansa. Ihmisarvo, Jumalan lapsen arvokkuus vaatii paljon enemmän. Rakkauden on läpäistävä kaikki ja kuljettava sen rinnalla, sillä se tekee lempeäksi, se jumalallistaa kaiken: ‘Jumala on rakkaus’ (1. Joh. 4:16). Jumalan rakkauden tulee aina olla vaikuttimenamme, sillä se tekee meille helpommaksi rakastaa lähimmäistä ja se puhdistaa maalliset rakkaudet ja nostaa ne korkeammalle tasolle.”(4)

Nämä pohdinnat paaston alussa tekevät meille myös helpommaksi toteuttaa käytännössä liturgian kutsua kääntymiseen näiden viikkojen aikana, valmistautuessamme pääsiäiseen. Jotta voisimme tehokkaasti myötävaikuttaa oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen, meidän on ensin saatettava oma sydämemme järjestykseen.

Moittiessaan fariseuksia heidän huolestaan “puhtaan” ja “epäpuhtaan” ruoan suhteen meidän Herramme sanoi: Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos. (5) Sillä juuri ihmissydän, perisynnin ja omien henkilökohtaisten syntien haavoittama, on kaiken pahan lähde; ja toisaalta juuri ihmissydän, parannettuna ja kohotettuna armon kautta, on suurimman hyvän lähde.

Perisynti oli syynä läheisen yhteyden katkeamiseen ihmisen ja Jumalan välillä ja ihmisten kesken varhaisimmassa historiassamme. Henkilökohtaiset synnit vielä syventävät juopaa, muuttaen sitä jopa syvälliseksi erossa Jumalalta elämiseksi. Näemme tämän niin monilla tavoin yksilöllisessä ja yhteiselämässämme. Luonnostaan avoimena toisille, ihminen ”havaitsee itsessään oudon vetovoiman, joka saa hänet kääntymään sisään päin ja ylpeilemään toisia vastaan: tämä on egoismia, perisynnin tulosta. Aatami ja Eeva, Saatanan valheen vietteleminä, poimiessaan kielletyn hedelmän vastoin jumallista käskyä, korvasivat rakkauteen uskomiseen perustuvan ajattelutavan epäluuloisuudella ja mustasukkaisuudella ja samalla vastaanottamisen ja Jumalaan täynnä luottamusta toivomisen ajattelutavan ahdistuneella ottamisella ja oman tahtonsa toteuttamisella (vrt. Gen. 3:1-6), kokien tämän seurauksena rauhattomuutta ja epävarmuuden tunnetta. Miten ihminen voi vapauttaa itsensä tästä itsekkyyden vallasta ja avautua rakkaudelle?” (6)

Tämä kysymys ilmaisee jokaisen ihmisen syvimmän pyrkimyksen, koska luotuina rakkaudesta ja rakastamaan, kaikki miehet ja naiset – miten paljon he sitä ajoittain yrittävätkään kätkeä – pyrkivät täyttämään sydämensä suurella ja puhtaalla rakkaudella, joka tulee itsensä antamisesta Jumalalle ja toisille ihmisille Jumalan vuoksi sillä tavoin, ettei järjettömälle itserakkaudelle jää mitään tilaa. Tämä on mahdollista vain Jumalan armon avulla, joka parantaa, vahvistaa ja kohottaa sielumme – armon, joka annetaan meille runsaasti, ennen kaikkea parannuksen ja eukaristian sakramenttien kautta.

Vaalikaamme siis tänä paaston aikana hengellisen uudistumisen haluamme, valmistautuen entistä huolellisemmin säännölliseen ripittäytymiseen ja joka päivä vastaanottamaan Herramme eukaristiassa. Sen lisäksi auttakaamme ystäviämme, jotta he seuraisivat samaa polkua. Olemmeko päättäneet noudattaa joitakin paastonajan hartauksia, joita kirkko suosittelee näiden viikkojen ajalle? Pyrkimyksemme pysyä lähellä Herraamme ja hänen siunattua Äitiään, olla perinpohjaisempia katumuksen hengessä, asettaa erityisiä tavoitteita muiden auttamiseksi, erityisesti ja ennen kaikkea apostolaatissamme, valmistaa meidät vastaanottamaan pääsiäisen hedelmät.

Kulkiessamme tätä polkua, päivittäinen pyrkimys kääntyä Jumalan puoleen jossakin tietyssä kohdassa on hyvin tärkeää. Nämä peräkkäiset muutokset – ehkä pienissä asioissa, mutta tehtynä samalla ponnistuksella kuin ne olisivat jotain suurta – ovat ratkaisevan tärkeitä hetkiä pyhittymisessämme. Herramme haluaa palavasti, että tämä kääntymys tapahtuu meissä, mutta hän tarvitsee henkilökohtaista yhteistyötämme. Muistakaamme pyhän Augustinuksen sanat: ”Jumala, joka sinut loi ilman sinua, ei sinua pelasta ilman sinua.”(7)

Pyhän Hengen kehotuksesta näillä pienillä päivittäisillä edistysaskeleilla on voimaa avata egomme ovi selälleen niin, että Jumalan armo voi puhdistaa sen ja sytyttää sen rakkauteen Jumalaa ja lähimmäistämme kohtaan. Siksi, pyhä Josemaria kirjoitti,” emme voi pitää tätä paastoa jälleen yhtenä liturgisena ajanjaksona, joka yksinkertaisesti vain toistuu. Tämä hetki on ainutlaatuinen; se on jumalalllinen apu, joka täytyy ottaa vastaan. Jeesus kulkee vierellämme ja odottaa meiltä suurta edistysaskelta - tänään, nyt”(8)

Muistakaamme, että sanalla “vanhurskaus” on Raamatussa hyvin syvällinen merkitys, erityisesti Jumalasta puheen ollen. Tässä merkityksessä se tarkoittaa ennen kaikkea Jumalan pyhyyttä, josta Jumala armossaan haluaa meidän tulevan osallisiksi uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, kuten apostoli Paavali opettaa roomalaiskirjeessään. ”Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Jeesus Kristus on lunastanut heidät vapaiksi.”(9)

Vain yhteys Kristukseen uskon ja sakramenttien kautta voi tehdä meidät osallisiksi tuosta pyhyydestä, jonka hän voitti meille kuolemalla ristillä meidän syntiemme tähden ja nousemalla ylös meidän vanhurskauttamisemme tähden. ”Tässä me näemme Jumalan oikeudenmukaisuuden, joka on niin perusteellisesti erilaista kuin inhimillinen vastineensa. Jumala on maksanut meistä vaihtohinnan Pojassaan, todella mittaamattoman suuren hinnan. Kohdatessaan ristin oikeudenmukaisuuden ihminen saattaa kapinoida, sillä tämä paljastaa, ettei hän ole itseriittoinen olento, vaan tarvitsee toista voidakseen täysin olla hän itse. Kääntyminen Kristuksen puoleen ja uskominen evankeliumiin tarkoittaa perimmältään tätä: luopumista itseriittoisuuden harhasta voidakseen tulla tietoiseksi ja hyväksyä oman avuttomuuden ja riippuvaisuuden ihmisistä ja Jumalasta sekä tarpeen saada osakseen hänen anteeksiantonsa ja ystävyytensä."(10)

Kuinka hyvin me ymmärrämmekään tässä yhteydessä Isämme jatkuvan vakuuttamisen – ensiksikin omalla esimerkillään – että elämässämme toteutuisi joka päivä oma ”tuhlaajapojan” kääntymys! Tämä on oppi, joka on meille aina hyvin ajankohtainen, mutta erityisesti tulevina viikkoina. "Ihmisen elämä on jollain tavoin jatkuvaa paluuta Isämme kotiin. Me palaamme katumuksen kautta, tuon sydämen kääntymyksen, joka edellyttää halua muuttua, lujaa päätöstä parantaa elämäämme ja joka siksi ilmenee uhrauksen ja jättäytymisen teoissa. Me palaamme Isämme kotiin parannuksen sakramentin kautta, jossa tunnustettuamme syntimme pukeudumme jälleen Kristukseen ja tulemme hänen veljikseen, Jumalan perheen jäseniksi.

"Jumala odottaa meitä, kuten vertauksen isä, ojennetuin käsivarsin, vaikka emme sitä ansaitse. Ei merkitse mitään, kuinka suuri velkamme on. Tuhlaajapojan tavoin meidän kaikkien on tehtävä se avoimin sydämin, tuntea koti-ikävää Isämme kotiin, ihmetellä ja iloita siitä lahjasta, minkä Jumala meille antaa tehdessään meille mahdolliseksi kutsua itseämme hänen lapsikseen, olla todella hänen lapsiaan, vaikka vastauksemme hänen kutsuunsa onkin niin heikko.”(11)

Meille on helpompaa kulkea tätä tietä väsymättä, jos pysymme hyvin lähellä äitiämme Mariaa ja pyhää Joosefia, hänen puhtainta puolisoaan. Kääntykäämme heidän puoleensa suurella luottamuksella tänä Marian vuonna, jonka olemme Opus Deissä aloittaneet, tuntien polttavaa halua uudistaa omistautumisemme Opus Deille juuri pyhän Joosefin juhlana. Minua ovat liikuttaneet jälleen tietyt pyhän Josemarian sanat, joita meidän tulisi miettiä. Viitaten Opus Dein apostolisen työn alkuun naisten parissa, hän kertoi tyttärilleen: ”Ajattelin, että Opus Deissä olisi vain miehiä. Ei niin, etten arvostaisi naisia ... mutta ennen helmikuun 14. päivää 1930 minulla ei ollut aavistustakaan teidän mukanaolostanne Opus Deissä, vaikka sydämeni paloi halusta täyttää Jumalan tahto kaikessa."(12) Tyttäreni ja poikani, vaalimmeko tätä asennetta – halua täyttää Jumalan tahto – kaikkina hetkinä? Tajuammeko, että ainoastaan juuri tämän palavan halun vuoksi on kristityn naisen tai kristityn miehen elämänkulussa mitään järkeä?

Kuluneen kuukauden aikana tein pikaisen matkan Valenciaan tuon hiippakunnan arkkipiispan kutsumana pappien teemavuoden merkeissä, ja toisen Palma de Mallorcaan Baleaarien saarille, missa prelatuurin apostolinen työ kasvaa aika voimakkaasti. Siellä tunsin jälleen kerran Jumalan nälän läsnäolon niin monissa sieluissa ja näin, miten he ottivat vastaan Opus Dein hengen kiitollisina siitä, että sen avulla he pystyvät etsimään ja löytämään Pyhän Kolminaisuuden päivittäisissä toimissaan. Kuten aina näillä matkoilla, tukeuduin teidän kaikkien rukouksiin. Olkaa aina mukanani!

23. päivänä vietämme jälleen rakkaan Don Alvaron poismenon muistopäivää. Muistaessani sitä hellittämättömyyttä, jolla hän aina rohkaisi meitä kääntymään pyhän Äitimme puoleen, suosittelen teille, että yhtyisitte yksityisesti hänen esirukoukseensa, että tämän Marian vuoden Jumalan armolahjat juurtuisivat syvästi sieluihimme.

Kuun lopussa, 28. päivänä, vietämme jälleen Isämme pappisvihkimyksen vuosipäivää. Yhtykäämme hänen esirukoukseensa paavin puolesta ja tämän avustajiensa puolesta, piispojen puolesta, koko maailman pappien, pappiskutsumusten ja sääntökuntalaiskutsumusten puolesta, koko Jumalan kansan pyhyyden puolesta, jonka Jeesus on hankkinut verensä hinnalla.(13)

Kaikella rakkaudellani siunaan teitä,

Teidän Isänne,

+ Javier

Roomassa, 1. maaliskuuta 2010

Alaviitteet

(1) Benediktus XVI, Paastonajan viesti 2010, 30.10.2009.

(2) Josemaría Escrivá, Kristus kulkee juuri ohi, nro. 77.

(3) Augustinus, Jumalan valtio, XIX, 21.

(4) Josemaría Escrivá, Jumalan ystäviä, nro. 172.

(5) Mark. 7:15

(6) Benediktus XVI, Paastonajan viesti 2010, 30.10.2009.

(7) Augustinus, Saarna 169, 13 (PL 38, 923).