Yhteenveto Opus Dein piispan matkasta Suomeen

Opus Dein prelaatti piispa Javier Echevarría vieraili 14.-17. lokakuuta Suomessa ja Virossa. Sunnuntaina keskustelutilaisuudessa piispa Echevarría korosti erityisesti rukouksen ja lähimmäisenrakkauden tärkeyttä.

Piispa Javier Echevarría korosti erityisesti rukouksen ja lähimmäisenrakkauden tärkeyttä.

Opus Dein prelaatti, piispa Javier Echevarría vieraili viime viikonloppuna (14.-17.10.) Suomessa ja Virossa. Hän lensi Helsinkiin perjantaina iltapäivällä. Lauantaina piispa Javier heräsi varhain aamulla matkustaakseen laivalla Tallinnaan, missä hän vietti koko päivän tavaten paikallisia Opus Dein jäseniä perheineen ja ystävineen. Erityisen koskettava oli tapaaminen teatteriohjaaja Lembit Petersonin kanssa. He olivat tavanneet toisensa vuonna 1993, kun piispa Javier matkusti Viroon silloisen prelaatin, autuaan Álvaro del Portillon kanssa.

Sunnuntaina järjestettiin avoin keskustelutilaisuus, johon osallistui yli 200 henkilöä. Tilaisuuden aikana piispa Javier kannusti kuulijoita monin esimerkein vahvistamaan rukoustaan ja lähimmäisenrakkauttaan. Yksi yleisökysymyksistä koski nuorten avioparien haasteita. Hän muistutti heitä anteeksiannon tärkeydestä sekä siitä, että on välttämätöntä varata aikaa toisilleen, jotta parisuhde ei kärsisi työelämän kiireiden ja lasten kasvatuksen keskellä.

Piispa Javier puhui Suomesta ja toi esille, että suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon hyviä puolia, joita tulisi edistää muuallakin. Samalla hän muistutti siitä, että Suomessakin on köyhiä ja yksinäisiä ihmisiä, eivätkä kristityt voi sulkea silmiään ja ajatella, että valtio hoitaa kaiken. Hän rohkaisi kuulijoita vierailemaan usein yksinäisten, sairaiden ja vanhusten luona. Tilaisuuden lopussa hän tapasi muutamia lapsiperheitä ja siunasi niiden lapsia.

Maanantaina piispa Javier vieraili Tavasttähdessä ja Silta-Klubissa. Molemmat ovat avoimia opiskelijakoteja, joiden hengellisestä koulutuksesta Opus Dei on vastuussa. Silta-Klubin asukkaat lahjoittivat hänelle kuvakoosteen, jossa Silta-Klubin nimi yhdistettiin Opus Dein ensimmäisen opiskelijakodin, 30-luvulla perustetun DYA:n nimimerkkiin. Emilie kiitti Silta-Klubin tarjoamasta tuesta ja korosti piispa Javierille kiitollisuuttaan siitä, että pyhä Josemaria oli uskon voimalla vastannut anteliaasti Jumalan kutsuun, minkä seurauksena joka puolelle maailmaa on perustettu vastaavia keskuksia opiskelijoiden tueksi. Vastauksessaan piispa Javier muisteli omia kokemuksiaan siitä ajasta, jolloin hän asui pyhä Josemarían kanssa.

Tavasttähden asukas Elias lauloi prelaatille säveltämänsä ja sanoittamansa laulun, joka puhuu lähimmäisenrakkaudesta ja luonnon suojelemisesta. Piispa Javier kiitti siitä ja korosti, että voimme tehdä maailmasta paremman paikan, jos olemme aitoja kristittyjä, joilla on syvä rukousyhteys Jeesukseen. Matkan aikana piispa Javier kannusti useasti kaikkia Opus Dein jäseniä ja heidän ystäviään olemaan ihmisiä, jotka rukoilevat lakkaamatta ja välittävät lähimmäisistään syrjimättä ketään.

Maanantaiaamuna prelaatti vieraili Helsingin piispa Teemu Sipon luona, jonka hän on tavannut useamman kerran aiemmin Suomessa ja myös Roomassa. Iltapäivällä Piispa Echevarría palasi Roomaan.

Tämä matka on piispa Echevarrían kuudes Suomen vierailu sen jälkeen, kun pyhä Johannes Paavali II nimesi hänet Opus Dein prelaatiksi.